keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Synkimpien synkkyyksien synkkääkin synkempi synkkyys

Talvipäivän seisauksen kunniaksi ajattelin hieman synkistellä tänne blogisektorillekin. SM-viestistä alkanut sairastelukierre saisi jo vihdoin helpottaa, jotta pääsisin viimein harjoittelemaan kohti ensi kauden haasteita. Smoolannin jälkeen luulin ensin olevani rapulassa ja sitten rapakunnossa AV-testeissä mutta ehei nyt tiedän mitä on huono kunto. Enkä krapulastakaan ole sen jälkeen kärsinyt antibioottikuurien painaessa päälle hilliten armottomasti pikkujoulubiletystä. Tulehtuneena on ollut niin poskiontelot, silmät kuin keuhkoputketkin ja flunssaa siinä välissä. Nyt näkyy taas hieman valon kajoa tunnelin päässä mutta veikkaanpa, että yhä kituuttava yskä on merkkinä jostain solujeni seiniin tiukasti kietoutuneesta terhakkaasta pikkupikkubakteerista, joka viittaa kintaalla perusantibiooteille ja odottaa kärsivällisesti että keuhkot yskitään riekaleiksi.


Kaikesta huolimatta on miulla ihan jutunjuurtakin sillä kaksi kertaa olen selviytynyt yömetsään kahlaamaan nyt jo lähes muniin asti ulottuvassa hangessa, joten sisänsä ei haittaa sairastella kun yösuunnistuskelien kanssa on vähän niin ja näin. Marraskuun lopulla tutkiskelin kotimetsikköön ilmestyneitä metsän eläinten jälkiä ja näytti siellä ihmisiäkin juoksennelleen. Meitä hulluja suunnistajia siis riittää. Yhdellä rastilla oli reilusti vaikeuksia kuten yllä olevasta GPS-jäljestä näkyy mutta kyllä se sieltä lopulta löytyi kun oikein joka suunnasta kaivoi. Ei juurikaan ollut apua vaikka joskus olin itsekin tuon alueen kartoittanut.

Vuoden pimeimmän kuukauden yösuunnistukset jäänevät yllä olevaan rastinotto fiilistelyyn legendaaristen Keun pikkujoulujen tuoksinassa. Parilla rastilla taisi tonttulakki valahtaa lampun alta silmille sillä melkoisesti oli niin suunta kuin matkantajukin pielessä hangessa kömpiessä. Tai sitten sinnikkään perässä hiihtäjä peesarin raskas hengitys häiritsi omaa suunnistusta. Selityksiähän löytyy aina, koskaan ei ole kuitenkaan oma vika tai saati sitten se, että omissa taidoissa olisi puutteita. Edellä mainittu yöseikkailu ollee eiku lienee myös vaiherikkaan yösuunnistusvuoden viimeinen sillä suunnitelmissa on ulkonaurheilukieltoa siihen asti kunnes Honolulun leirin menolento laskeutuu Las Palmasin kentälle ensimmäinen tammikuuta 2011. Eiköhän etelän lämpöön ole hyvä karistaa sitten loputkin keuhkotaudista. Täytyy vaan olla varovainen ettei saa sieltä mitään paikallista pöpöä vaikkapa vatsataudin muodossa. Kunnon ripulihan tästä vielä on puuttunut.

perjantai 22. lokakuuta 2010

Ei kuuhun

Syksyn kilpailukausi alkaa olla pulkassa ja jäljellä on enää muutama kauden päätöstä henkivä tapahtuma. Halikko-viestiä, Smålandskavlenia ja Raatojuoksua ei vaan millään voi jättää väliin. Varsinkaan nyt kun olen lähes kuukauden maannut sohvalla flunssassa tai toipilaana. SM-yöhön starttasin kuumemittarin näyttäessä perus kolmeseiskakakkosta ja plaketti komealla selkäjuoksulla oli iso yllätys. Taas toki huomattiin, että korjattavaa meikäläisen korvien välissä riittää. Ns. kasetti ei vaan kestä. Eipä siinä, ainakaan into ei sammunut ja vuoden päästä Kyrös-Rastin kisoissa yritetään taas. Enköhän mie ole jo siirtymäkauteni tässä lokakuussa laiskotellut ja marraskuussa aletaan taas louhimaan treeniä koneeseen.

Kuukauden sairastelujen myötä luotto suorituskykyyni on tällä hetkellä vähän niin ja näin. Epävarmuutta hälventämään päätin testata kuntoni Kellonummen testiradalla. Kyseinen rata on neljä ja puoli kilometriä pitkä ja nousua kertyy noin neljänneskilometri. Suunnistettavia välejä on kaksikymmentä. Rata kiertelee juuri sopivasti tulitikkuvälein maaston parhailla avokallioalueilla, joten testi sopi myös mitä mainioimmin täsmätreeniksi Halikkoon Kokkilan kallioille.


Itse en ollut kyseistä rataa ennen kiertänyt mutta huhut kertoivat nopeimman ajan olevan jossakin 31 minuutin korvilla ja kuulemma jonkun tanskalaisen takavuosien tähden toimesta. Eilisiltana pysäytin kelloni lukemiin 34:00 ja pummisaldoksi kertyi noin yksi minuutti tarkkojen quickroute analyysien perusteella. Paikallista väriä yhteislähdössä suoritetussa testissä edusti TuMen intiaanivahvistus, joka kellotti ajan 36:15 vaikka pysähtyi välillä siirtämään rasteja ja saattoi käydä pskallakin. Ennätysjuoksun valaistusolosuhteet ovat hämärän peitossa mutta viime yönä metsässä loimotti muun muassa täysikuu ja lähes kolmentuhannen lumenen ledilamppu. Puolen tunnin alitusta tälle radalle pitäisin tekijämiehen rajapyykkinä ja lupaankin tarjota keskiviikkokaljan Kannunkulmassa jokaiselle tuon maagisen rajan ensimmäisellä yrityksellään alittaneelle.

perjantai 1. lokakuuta 2010

Historian lehtien havinaa

1999 Norike-Virvik Porvoo, 42.sija, tappiota voittajalle +16:19.
2000 Lemi, tuloksia ei löytynyt, ynnä muut sijoitus anyway.
2001 Did Not Start, kuumetauti.
2002 Karhuvuori Keuruu, tuloksia ei löytynyt, muistan että vtutti.
2003 Auvoljärvi 2 Hinnerjoki, 52. sija, +8:38.
2004 Norrvalla Vöyri, 70. sija , +19:05.
2005 Myllylampi Mäntyharju, 21. sija, +7:19.
2006 Saustila Sauvo, A-finaali, 40. sija, +26:28.
2007 Toivike Ahmoo Karkkila, A-finaali, 25. sija, +12:38.
2008 Luomijärvi Hamina, A-finaali, 26. sija, +10:55.
2009 Västerby 1, Ekenäs/Raseborg, A-finaali, 44. sija, +17:43.

Siinäpä on yomiehen SM-yö historiaa sarjasta H21 menneiltä vuosilta. Reilun kymmenen vuoden aikana on ollut käytössä erilaisia kilpailumuotoja. Aluksi osanottajamäärä oli rajoitettu ja valinta suoritettiin rankin ja yökilpailujen perusteella. Jossain vaiheessa kuitenkin siirryttiin rajoittamattomaan osanottoon ja ryhmittäin tapahtuvaan väliaikalähtöön. Neljä vuotta sitten oli käytössä ensimmäistä kertaa karsintakilpailu edellisenä yönä. Perhoslenkkejä on kierretty niin pitkään kuin muistan. Joskus takavuosina on kuitenkin juostu ihan kunnon suoraakin rataa.

Muutosten tuulet ovat puhaltaneet myös lamppusektorilla sillä olen kilpaillut smyössä niin vanhalla kunnon halogeenilla (vuosimallit 94 ja 05) ja seuran ansiokkaasti sponsoroimalla ksenon-kaasupurkauspolttimolla (Lupine Edison). Tänä vuonna olisi mahdollista asettaa kisaan kutreilleni viimeistä huutoa oleva proprietary led-teknologiaan perustuva lamppu, joka häikäisi vastustajat muun muuassa kevään Tiomilassa. Pitkä tie on kuljettu kymppiwatin halosta vajaan kolmentuhannen lumenen veret seisauttavaan Monsteriin.

Vuosien saatossa tulostasoni on kuitenkin pysynyt vakaana ja vain kerran seitsemässä vuodessa olen ollut tyytyväinen suoritukseeni. Seuraavan kerran tyytyväisyyttä on siis odotettavissa vuonna 2012. Se onkin just hyvä sillä sitten siirrynkin jo ikäyömiehiin. Oikeastaan tolla tuloshistorialla voisin jo vaihtaa blogini nimeksi wannabe jou jou mies tai jotain. Heikkoa menestystä ja menestymättömyyttä voisi selittää monella tavalla. Voisi vaikka väittää sipanneensa tai tehneensä megapummin perhosilla. Lamppui saattoi hiipua tai mahdollisesti jopa sammua. Pohje taisi revähtää, karsinnassa hankittu puujalka vaivasi ja peroneus oli pskana. Valitsin vieläpä väärän reitinvalinnan tosi pitkälle välille ja kiersin perhoset väärinpäin. Kituuttava flunssa vei mahdollisesti parhaan terän suorituksesta. En nyt lähde kuitenkaan selittelemään. Tehty mikä tehty.

Jos siis vanhat merkit pitävät paikkansa niin ensi lauantaiyöltä on odotettavissa sijoitus neljänkymmenen korvilla ja takkiin voittajalta tulee about vartti. Toisaalta en ole vielä ikinä karsiutunut A-finaalista, keskeyttänyt tai ottanut hylsyä, joten uusia vaihtoehtoja ryssimiseen riittää. Ehkä finaali jää kokonaan juoksematta sydänlihastulehduksen takia. Oli miten oli, tarina jatkuu, yön kuninkaat kohtaavat tällä kertaa Mynämäen Kallavuoren kupeella ja vain yksi voi voittaa. On taas aika SM-yön.

perjantai 13. elokuuta 2010

Magic night


Eräänä kuumana elokuisena lauantai-iltana punamustaan asuun sonnustautunut nälkiintyneeltä näyttävä nuori mies suuntasi pyöränsä Kilosta kohti luodetta ja Nuuksiota. Kello löi jo yhdeksättä iltapäivän tuntia ja aurinko paistoi juuri ja juuri kerrostalojen kattojen ylitse. Neljäkymmentäkaksi minuuttia poljettuaan fiktiivisen tarinamme sankari kätki pyöränsä avokalliokumpareen kupeeseen kivenheitto koilliseen Hynkänlammesta suuren kuusen katveeseen ja kiristi ultrakevyiden Inoviensa kengännauhat. Hiki virtasi vuolaana ruskettuneilla keskittyneillä kasvoilla kirvellen silmiä ja vasen käsi puristi tiukasti levykompassia. Suunnistussoturi oli valmis ensimmäiseen koitokseen. Hieman ennen kello yhdeksää hän säntäsi matkaan.

Reilut kolmetoista minuuttia myöhemmin punamusta hahmo pysähtyi puuskuttamaan pusikossa lymyilevän ison kiven viereen ja suuntasi siitä kulkunsa rauhallisin askelin kohti piilottamaansa polkupyörää. Matka jatkui etelään pienen matkaa pyöräillen Lintulammen rantamille ja edessä oli taistelun toinen osa. Ilta pimeni vauhdilla mutta suunnistajaa ei pimeys pelottanut. Kartta oli vaihtunut yksi viiteentoistatuhanteen mittakaavasta kymppitonnin käyräkarttaan.

Kahdeksan minuuttia tarkkaa työtä ja Lintulampi oli uudestaan soturin silmien alla. Pyörä löytyi kanervikosta ja lyhyen juomatauon jälkeen seikkailu jatkui. Nokka kohti etelää ja yläketju kireelle sillä hämärä lisääntyi minuutti minuutilta. Eipä aikaakaan kun Sorlampi vilkkui edessä ja laskeutuva aurinko oranssina juuri vastarannan puiden yläpuolella. Ilma oli hiostavan kuuma eikä viimeinen erä tulisi jättämään kylmäksi. Kolme varttia ensimmäisestä lähdöstä oli kulunut ja oli aika puristaa taistelijan viimeiset mehut ylängön avokallioille.

Viimeinen rasti luurasi jyrkänteen juurella Sorlammen lounaislaidalla synkässä metsässä. Kello oli käynyt kolmetoista minuuttia kolmannesta lähdöstä, kun suunnistaja sukelsi hämärän keskeltä jyrkänteelle kaikkensa antaneena. Sorlampi oli aivan tyyni ja metsässä hiiren hiljaista. Aurinko oli jo painunut puiden taakse ja suopursut tuoksuivat. Ilma oli yhä kuuma ja ympäröivä rauhallisuus tarttui. Hetken lammen rantoja fiilisteltyään alkoi metsämiehen kotimatka. Yönmusta fillari kiisi kesäyössä Kasavuoren ja Kauniaisten kautta takaisin Kiloon juuri ennen päivän viimeisen tunnin alkua. Siitä sitten suihkun päälle junalla keskustaan ja aamuyöllä taksilla takaisin.

torstai 5. elokuuta 2010

Sinä kesänä

Hylsy Jukolasta. Juhannusleiri Ukkohallassa. Kymmenkunta suunnistustreeniä Joensuun seudulla. Juuan Tahkovaara ja Ilomantsin Petrokangas. Kuntorasteja. Rahakas voitto Kalevan Rastiviestistä kakkosjoukkueella. Viimeinen sija Helle Heino Mikkoselle Kainuun rastiviikolla. Lukemattomia paarman puremia ja virkistäviä uimarantoja. Savusauna ja loputonta hikoilua helteessä. Paras rusketus ikinä. Muutama kesäkalja ja lonkero sekä seitsemät makkaraperunat Ilosaarirockissa.











Vielä on kesää jäljellä ja aikaa herätä horroksesta. Karjaan norttonki suunnistetaan tasan kuukauden päästä ja siihen mennessä pitäisi saada itseluottamus nousuun, juoksu kulkemaan ja suunnistus sujumaan. Eiköhän se tästä niinkuin ennenkin öiden pidentyessä, kelien viiletessä ja Firmaliigan alettua.

tiistai 8. kesäkuuta 2010

Mausteena nauste

Kyynärpään paranemisen jälkeen paras vire suunnistustouhuihin on ollut kadoksissa. Ryssin isosti niin EPitkien supikoissa, Prisman keskarisprintissä ja Pirttiksen Firmaliigassa. Odotukset ovat olleet liian kovat ja epäonnistumisten myötä itseluottamuksen kanssa on ollut vähän niin ja näin. Pahimpien koivun siitepölyjen jo laskeutuessa ja Jukolan lähestyessä trendi tuntuu kääntyneen. Raseborgin kansalliset olivat askel oikeaan suuntaan vaikka alkumatkasta olikin ihan muut jutut mielessä kuin 2.5 metrin käyräväli Paulinin priimalla kartalla. Kisan jälkeen junamatkailin Joensuuhun hyvillä fiiliksillä treenaamaan kohti kesäyön suunnistusjuhlaa Jukolan viestiä.

Suunnistusviikon aloitti perustreeni Inkerin Jukan takapihalla eli SM-viesti 09 maastossa. Metsässä oli tehty juuri sopivasti Jukoa silmällä pitäen harvennusta ja risukkoa löytyi. Pummien mehustelun sijaan esittelen tässä jutussa henkseleitä takki auki paukutellen nappiin menneitä naustevälejä. Ylläolevassa kuvassa näkyy kuinka nauste puhutteli seuratessani laakeaa muotoa laakeassa rinteessä.


Kompassi on tän kevään kuuminta hottia suunnistuspiireissä. Tosiasiallinen faktahan on, että suorin tie kahden oleellisen kohteen välillä on lyhin ja kulkukelpoisuuden salliessa myös nopein. Pataan tulee heti jos ei juokse suoraan, kovissa kisoissa joku kuitenkin juoksee. Suunnassakulku vahvana rutiinina selkäytimessä edesauttaa pysymistä optimireitillä monissa maastoissa. Ylläolevan kartan tyylinen kompassiharjoitus pakottaa keskittymään, jos haluaa kaikki rastit löytää. Lisäksi treeni tekee hyvää kuvanmuodostukselle sillä jonkinlainen kuva rastin seudusta on pakko olla etukäteen mielessä, jotta sujuvuus säilyisi. Juuri kangasmaastot soveltuvat valkoisen kartan kompassitreeneihin mitä mainioimmin.

Kalevan Rastin viikkoharjoituksissa keskiviikkoiltana kokoontui reilu parinkymmenen hengen innokas punamustiin pukeutunut joukko Enon ja Kontiolahden rajamaiden korpeen. Maaston nimi on Kauhee mutta tosi suunnistusfriikki antaisi kyllä nimen Ihanaa. Harjoituksen teemana oli viesti, joka juostiin kahtena hajontalenkkinä kahdesta eri lähtöpaikasta. Ensimmäinen lenkki oli vajaa kolmekilometriä vajaalla kahdensadanmetrin nousulla ja toinen lenkki sitten jo hieman helpompi. Ekalla lenkillä etelän mies eksyi mutta ylläolevan kuvan toisen lenkin ykkösväli meni nappiin nousua vältellen välimäen tasainen päällystä hyödyntäen. Vaikka epäonnistumiset kaivelevatkin niin onnistumisista on syytä ammentaa hyvää fiilistä.

Lomaviikko jatkui käyräsuunnistuksen merkeissä suppamaastossa. Sopii kuin nakutettu meikäläiselle ja todella joudun keskittymään kevyessäkin vauhdissa, jotta ymmärtäisin kartan ja maaston välisen yhteyden. Tokihan tuolla vilistää kuviorajoja, polkuja ja teitä mutta tuntemattomassa maastossa niistä ei ole mitään hyötyä. Käyräkartta laittaa kuvanmuodostuksen töihin ja uskoisin näitä treenejä tekemällä suunnistustaidon kehittyvän ihan huomaamattaan.


Koli - kappale kauneinta Suomea. Todellakin oli maisemat kohillaan ja suunnistus vanhalla 1:15000 kartalla meni fiilistelyksi. Isoja lintuja lehahti lentoon jalkojen juuresta ja sateen jäljiltä metsä tuoksui vahvasti. Juuri Mäkrälle kiivetessäni aurinko pilkahti esiin ja mikäs siinä oli Kolin monimaattelun 1991 ykkösrastilta kuikuilla huikaisevia maisemia Pieliselle. Siihen aikaan oli muuten tiukkoja ratoja, vajaan kilsan ykkösvälille oli ladottu 150 metriä nousua. Maastopohja on tuolla perusmuhkurainen, suot veteliä ja varvikko korkeaa. Ennen oli tosiaan miehet rautaa ja laivat puuta. Nykyään juostaan kipikapikengillä sprinttiä Kirkkonummen juna-asemalla.

Suunnistusviikon kruunasi Siilin Rastin idylliset pikkukansalliset Kasurilan mäellä. Kisassa oli tarjolla rinnesuunnistusta, savolaista talousmetsää ja kompassivälejä. Kuu ja tähdet olivat sopivassa asennossa sillä tekaisin pitkästä aikaa hyvän kilpailusuorituksen. Parissa kohtaa kävi säkä urien ja rastien bongaamisessa ja muissa kohdissa homma oli hyvin hallussa omissa käsissäni. Onnistuminen sattui kyllä oikeaan saumaan sillä Joensuussa liippasi läheltä etten olisi tyystin lähtenyt paikallisen kulttuurin velvoittamana kaljoittelun tielle. Henkseleiden paukuttelun lomassa on syytä muistaa, että parannettavaa suoritukseen jäi. Tähän loppuun on hyvä vähän niuhottaa kakkosrastin pienestä rastinottopummista, pitkän seiskavälin huonosta toteutuksesta ja pysähdyksistä kutosella ja yhellätoista. Muutenhan kisa oli tikkistä naustetta.

torstai 20. toukokuuta 2010

Back to school, vanhoja perusjuttuja kertaamaan

Suunnistuksen perustaitoja on syytä hioa perusteellisesti ja tehdä ns. basictreeniä. Hyvällä kuvanmuodostuksella ja kompassin käytöllä pötkii pitkälle ja lopulta suunnistus on niiin selkäytimessä, että neljän minuutin virheet vaan jäävät tekemättä. Ihan sama vaikka kyseessä olisi sitten Firmaliiga tai joku vielä vähemmän tärkeämpi koitos.

Siispä Firmaliiga virheestäni motivoituneena lähdin suunnistamaan. Treeni oli ihan tavallinen perusbasic sisältäen kahta eri mittakaavaa ja kartoitusvuosikymmentä. Erikoispitkiä varten matka oli säädetty pitkäksi ja Jukolaa silmällä pitäen mäkeä riitti. Startti treeniin oli vasta auringon laskiessa, jotta Helle Heinonen kestäisi. Eikä muuten ollut yhtään pöllömpää porskuttaa hitaasti viilenevässä kesäyössä pikkuledi otsalla.

Vanhoilla 1:15000 kartoilla suunnistamisessa on oma viehätyksensä. Ensinnäkään se ei ole niin helppoa ainakaan allekirjoittaneelle ja toisekseen pelkistetty käyräkuvaus ja kartoitustyyli pakottavat automaattisesti laaja-alaiseen kuvanmuodostukseen ja tarkkaan kompassinkäyttöön. Juoksemalla sinnepäin saatat eksyä etkä saakkaan kiinni jostain diiteilistä kuten nykykartoilla. Lisäksi kartoissa saattaa olla paikka paikkoin hieman feelua, josta pitää selviytyä vahvoilla perustaidoilla. Pikkukivi Heinoselta jäänee helposti jokunen kivi bongaamatta ja hyvä niin.

Viistoistatonnisilla kartoilla suunnistaminen on tietenkin mitä parasta treeniä norttongille, tuolle klassiselle kuninkuusmatkalle, jolla kisataan kerran pari vuodessa. Mutta kyllä perustaitoja tarvitaan myös tulisten keskarien tiukoissa rastinotoissa missä pelkistämällä ja tehokkaalla kompassin käytöllä säästää arvokkaita sekunteja. Nykypäivän kymppitonneilla voi nyhrätä tehottomasti pikkukohteiden kanssa mutta vanhoilla kartoilla se ei ole edes mahdollista.

Välillä on hyvä vähän relata ja katsella maisemia. Linnut lauloivat ja metsä tuoksui. Kengät olivat värväytyneet keltaiseksi siitepölystä ja jostain kaukaa kuului vasaran pauke talonrakennuspuuhista. Tyynenä, kaukaisuudessa sinertävänä kiertyi hänen ympärilleen metsäinen, avara maailma, ja laskeutuva aurinko lännen reunalta valeli kultaisella ruskollansa noita vanhoja, takkukarvaisia kuusia vuoren harjanteella. Jotenkin tohon tyyliin se meni eilenkin, kyllä Aleksis Kivi sen jo aikanaan tiesi.

Loppuun täytyy vielä mehustella ylläolevaa rastiväliä. Siinä hyödynsin hämärässä apukäyrää rastiotossa kuin Nurmonen konsanaan Jukolassa 2009 pitkän yön rastilla 16. Olen tota toki ennenkin hehkuttanut mutta eiköhän Nurtsi pian tempaise uuden huippujuoksun.

tiistai 18. toukokuuta 2010

Neljän minsan pummi

Mr Firmaliiga, juu-u. Kotikenttä, kyllä. FL Grandslam 2010, iso kinnas. Sininen viiva on reittini, punainen on jotakin mistä luulin meneväni. Keltaiset rinkulat ovat havaintoja, jotka samaistin pinkkeihin rinkuloihin. Polkuja ja mäkiä vilisti joka puolella eikä suuntakaan oikein täsmännyt. Polulla pohjoiseen mietiskelin, että onkohan kompassi rikki ja mitä syön päivälliseksi. Grandslam taisi tosin karata jo alkumatkasta, kun juoksin ulos kartalta. Taas joudun vajaan vuoden odottamaan uutta mahdollisuutta, prkl.

keskiviikko 12. toukokuuta 2010

Kuivatreenit kunniaan

Kalevan Rasti menestyi mainiosti kauden ensimmäisessä suurviestissä Tiomilassa. Ykkönen voitti ylivoimaisesti ja kakkonen oli viestin kolmanneksi paras kakkosjoukkue 45. sijallaan. Yksi syy hyvään menestykseen piilee perinpohjaisessa valmistautumisessa. Talven aikana teimme muun muassa runsaasti taidon kuivaharjoituksia seuramme mainion valmennusmogulin ja suurvisiirin Pipon innoittamana. Myös ratasuunnitelmat ennakkoon olivat yllättävän kohillaan. Alla olevassa kuvassa näkyy rastiväli helmikuun Portugalin leirin kuiviksesta ja vertailun vuoksi jatkona on kisassa toteutunut rastiväli. Voin kertoa, että metsässä meikäläistä hymyilytti vaikka rastia sitten koukkasinkin.


Oman ruutuni Tiomilassa kakkosjoukkueen pitkän yön petaajana hoidin Vehkalahden Veikkojen vanavedessä, jotta hiihtäjä Kari Karppa Varikselle olisi kylmä kyyti tarjolla maajoukkuemies Föhrin toimesta. Föhrin kyydistä Karppa harmi kyllä putosi mutta veti sitten komeasti letkaa varvauksessa. Kakkosjoukkue teki ykkösen lailla tasaisen suorituksen alusta loppuun ja voitonjuhlissakin laitoimme itsemme likoon lähes ykkösen miesten veroisesti.

Juhlien jälkeen laakereilla lepäily saa riittää ja laivalta ylijääneet kaljakeissit jätetään odottamaan Ilosaarirokkia. Katse on jo käännetty eteläiseen hämeeseen Suolijärven itäpuoleiseen erämaahan. Kyynärpää paranee kovaa vauhtia eikä enää tarvitse muutenkaan tyytyä pelkkiin kuivatreeneihin sillä lumet ovat jo sulaneet. Metsässä suot ovat märkiä mutta ei haittaa. Ylläolevassa kuvassa on täsmätreeni Jukolaan ja alla olevassa treenissä testailin geelejä erkoispitkille. Väylätreenejä ei ole myöskään syytä unohtaa sillä ne ovat nyt muodissa.


Jokavuotinen varma kevään merkki on Firmaliiga. Tänä vuonna olen mukana kymmenettä kertaa ja tavoitteena on tietysti pitkään jahtaamani Grandslam eli kuusi voittoa kalenterivuodessa. Mitään Tigerslamejä tai muita ei lasketa. Eilisen jäljiltä taskussa on kauden ensimmäinen voitto mutta vielä on pitkä tie kuuteen voittoon. Kantoja kaskessa riittää ja viime vuonna homma kosahti jo neljännessä kisassa. Kuusi voittoa ei kuulemma ole mahdollista mutta mie yritän.

maanantai 19. huhtikuuta 2010

No pain, no pain

En ole nyt hetkeen pystynyt blogijuttuja vääntämään sillä ensin Bulgaarian leirin jälkeen olin liian väsynyt ja vasta pari päivää sitten pääsin eroon Karlskronan pääsiäisleiritulijaisesta eli kipsistä vasemmassa kädessä. Bulgarian leiri meni tosiaan lähes nausteeseen sillä pyyhe piti heittää kehään vasta viimeisenä päivänä ja jokaisena kuutena iltana tuli vedettyä yötreeni. Mielenkiintoista oli seurata maajoukkuemiesten touhuja maailman huipulta. Mysliä ja jugurttia nekin söivät. Leirin parasta antia olivat yöväyläsuunnistukset Mustanmeren rannalla vaikken väylällä ihan koko aikaa pysynytkään. Käytiin siellä yöllä myös käyrävihreäsinikartalla ja päiväharjoituksista vaativin oli tiukka ylämäkiveto/alamäkisuunnistus.




Ruotsin pääsiäisleiristä jäi sitten käteen kipsi ja murtunut kyynärpää sekä mieli. Psyyke nileellä kuten Jokikylässä tavataan sanoa. Tapaturma sattui yötreenissä missä testattiin paineensietokykyä kahden lenkin viestitunnelmaisessa takaa-ajossa. Ensimmäisellä lenkillä kolasin lumet katolta tekemällä kakkosrastilla kahdeksan minuutin pummin. Jätkät meinas paleltua odotellessa mutta löysin kuin löysinkin kaikki rastit.

Toisella lenkillä sitten kakkosrastille mennessä kaaduin ja vasen kyynärpää murtui. Kohtalokas paikka on merkitty allaolevaan karttaan punaisella. Kaatumisen jälkeen hengitys salpautui hetkeksi ja käsi jumittui about 90 asteen kulmaan. Onneksi pidän levykompassia juuri vasemmassa kädessä joten matka jatkui kompassi tanassa ja adrenaliinit veressä. Myöhemmin teloin vasemman säären kiveen ja lopulta sitten murjoin vasenta nilkkaa jyrkänteeltä alashypätessä. Loppuverkassa sitten vtutti ja kolotti lähes koko kroppaa. Summa summarun, paineensietokykyni tuli testattua, megapummi ja kyynärpää murtui. Ei siis häävi.

En kuitenkaan uskonut, että kädessä olisi mitään sen suurempaa vikaa mutta seuraavana päivänä seuran lääkäri passatti röntgenkuviin varmuuden vuoksi. Ja hyvä että passitti sillä sairaalasta palasin käsi kipsissä. Yritin saada kaverit auttamaan akkuliivin pukemisessa mutta kukaan ei suostunut. Sinä iltana nimittäin juostiin kevään tärkein yötreeni, Tiomila testi.

Kuten kaikki asiantuntijat ylläolevasta kuvasta näkevät niin vamma ei ole mikään vakava. Vain kymmenen päivää kipsiä ja noin kuusi viikkoa ottaa parantua kokonaan. Ensimmäiset kevään kisat Suomessa jäivät sitten väliin ja ehkä eniten syletti seurata Kevätyönviestiä kipsi vasemmassa ja turbokarpalo oikeassa kädessä. Jottei tästä jutusta tulisi näin tyystin negatiivissävytteinen niin saattaa olla että pääsen kuitenkin yösuunnistusviestien yösuunnistusviestissä Tiomilassa juoksemaan. Aika näyttää, sanotaan.

perjantai 26. helmikuuta 2010

Fiilisten vuoristorata

Helmikuu on ollut osaltani melkoista höykytystä ja fiilikset ovat vaihdelleet laidasta laitaan. Ensin kuun alussa Vuokatin leirin jälkimainingeissa harjoituskauden ensimmäinen flunssa iski kyntensä minnuun. Se oli semmoinen mukavan pieni ja terhakka flunssantypykkä, joka häipyi pikkuhiljaa pois Portugalin reissun myötä. Kuten arvata saattaa ei Portugalissa aluksi sitten oikein kulkenut. Lupinen loistoa tunnelin päässä alkoi kuitenkin näkymään parin päivän jälkeen ja miksei olisi näkynyt sillä onnistuin harjoittelemaan joulu- sekä tammikuun hyvin ilman flunssien kanssa seurustelua.

Portugalin leirillä Kalevan Rastin valmistautuminen Tiomilaan sai konkreettisen alkusysäyksen tulisessa yhteislähtöharjoituksessa Bardeiraksen yössä. Rapatessa muta roiskui ja paikalliset pikkupuput saivat kyytiä perhoslenkeillä. Koko tiimi selviytyi 9,4 kilometrin radasta 46 ja 48 minuutin väliin, joten voidaan puhua onnistuneesta harjoituksesta. Ketäs meitä oli mukana hengessä? Ekana tulee mieleen Gueorgiou, Hertner, Adamski, Prochazka, Airila, Pajunen, Fincke, Nurmonen, Martomaa, Asikainen, Tölkkö, Hernelahti, Rantala, Mähönen, Pukema, Karvonen, Heinonen, Heva, Vellu Lonka ja ainiin tietysti Aapee Kaivosaari. Treenin päälle sitten loppuverkat, analiisit, gurmee-illalliset, Blektorpin kuivikset ja basic pskanpuhumiset. Awot!

Suunnistin Portugalissa myös päivällä mutta se ei oikein sujunut. On tässä kahdenkymmenenviiden vuoden aikana tullu liikaa nyhrättyä avokallioilla ja erityisesti Pirttimäessä sekä Gillerbergetillä. Ei siis mikään yllätys, että kaukana kotoa harjudyynimaastoissa homma ei oikein suju. Pirttiksessä ja Gillellä suunnistus on niin helppoa, kun tietää etukäteen miltä mikäkin mäki näyttää. Portugalin pinjametsissä kisailtaessa luin kerran jos toisenkin käyrät väärinpäin vaikka valmennusjohto yritti teroittaa, että nämä ovat harjumaastoja. Suunnistin siis ensimmäistä kertaa Portugalissa ja toivottavasti maastopankkiini kertyi sen verran uutta saldoa, että seuraavalla kerralla pysyn Atlannin itärannikolla oikealla harjanteella. Positiivisena seikkana mainittakoon, että tekaisin taas yhden todellisen peesijuoksun POMin nortttonkilla. Se oli oikein selkäjuoksujen aatelia ja vetää vertoja Rosenbergin långalle ja Simpsiö Jukolalle.

Pummasin rankasti myös Portugalin yössä. Alla olevan kartan kutosrastia etsin pieneltä ikuisuudelta tuntuneet neljä minuuttia. Rastia lähestyessä huomasin, että olin käynyt rastilla aamupäivän päiväsuunnistusharjoituksessa, joten eipä muuta kuin taitteilin kartan taskuun ja hilpaisin vihellellen nappamaan leiman. Löysin pusikkoa ja jyrkänteitä mutta en rastimerkkiä. Tähän mennessä olen jo oppinut, että punamustien treeneissä on äärimmäisen vaikeaa edes saada tulos eli löytää kaikki oikeat rastit. Vaihtoehtona ei siis ollut luovuttaminen vaikka lamppukin alko pätkiä. Lopulta löysin heijastimen oikeasta paikasta ja selvisin maaliin kaikki leimat kortissa Lupine viimeisiään leiskuen.


Portugalin leirin viimeisenä iltana säntäsimme vielä innolla yösuunnistamaan S. Pedron rantamaastoon tihkusateessa. Pimeää odotellessa ihmettelimme aallonmurtajalla Atlannin aaltoja ja melko korkeita olivat vaikkei mikään synkkä ja myrskyisä yö ollutkaan tulossa. Ennen treeniä hieman hirvitti, että miten dyynimaaston rastit löytyvät pimeässä kun päivänvalossakin oli suuria vaikeuksia. Mutta tämä treeni oli taas semmoinen missä onnistui lähes kaikki. Niitä tulee yösuunnistuksessa aina silloin tällöin, ainakin kerran vuosikymmenessä. Käy säkä jatkuvasti ja rastit vaan tupsahtavat vastaan. Tulee ihan mieleen Karkkilan SM-yö 2007, no karsinta tottakai. Seuraavaa säkäyösuunnistusta saankin sitten odotella.


Talven suunnitelma oli rytmittää harjoittelua leirien avulla. Eli leirillä treenataan todella kovaa ja muuten hieman kevyemmin. Kolin ja Ylläksen leirit menivät puikkoihin mutta Vuokatista alkoi sairastelukierre, joka jatkui Portugalin reissun päälle. Meikäläinen vaan näyttää aina kolaavan jonkun lentokentillä viihtyvän ronskin taudin, joka pitää tiukasti otteessaan eikä päästä irti ennenkuin kaikki mehut on puristettu irti miehestä. Turhankin onnistuneesta rytmityksestä tuohtuneena juhlistan tänään kymmenettä lepopäivää ja juuri diagnosoitua poskiontelotulehdusta. Toivottavasti antibiootit purevat ja pääsen maaliskuussa taas harjoittelemaan. Ohjelmassa olisi Bulgarian leiri kuun puolivälissä ja pääsiäisenä sitten kauan odotettu Ruotsin yösuunnistusleiri. Vanhan fraasin mukaan luovuttaminen on syntiä.

maanantai 1. helmikuuta 2010

An Alikunto

Viimeisen kolmen vuorokauden ajan olen kärsinyt klassisista ylikunnon oireista. Olo on ollut voimaton eikä olisi huvittanut urheilla. Maitohappoa on kertynyt lihaksiin tavallista helpommin ja muun muassa unensaannin kanssa on ollut vaikeuksia. Ruokahalu on ollut suunnaton ja reaktiot esimerkiksi autoa ajaessa ovat selvästi hidastuneet. Liikkeet ovat flegmaattisia, kimmoisuus on kadonnut, sydän hakkaa ja kaikki ärsyttää. Onneksi seurakaverini Simo-Pekka opasti minua viime viikon Vuokatin leirillä ja selitti, että kyseessä ei olekkaan ylikunto vaan alikunto. Eli suomeksi sanottuna kuntoni on prseestä ja minun pitäisi harjoitella paremmin. Toisaalta en ole vielä oikein edes aloittanut perusteellisempaa harjoittelua eli turha tässä vielä on mehustella olevansa missään ylikunnossa, prkl. Noi on joka tapauksessa ihan mielenkiintoisia fiiliksiä ja tuskin maltan odottaa ensimmäistä kunnon yöhikoilua.

Askeettiseen leiriohjelmaan sisältyi myös suunnistusta. Karttojen katselun, kätsärin ja kuivaharjoitusten lisäksi harrastettiin sprinttisuunnistusta parikymmenen sentin hangessa ja taisi sitä pakkastakin olla se kakskyöstiä. Ennen treeniä oli tietenkin ammattimiesten kaksiosainen luento aiheesta sprinttisuunnistus ja treenin jälkeen sitten tulinen analyysi. Sprintissä jos missä reittien spekulointi menee helposti hiusten halkomiseksi. Kielteinen asenteeni sprinttisuunnistusta kohtaan on pikkuhiljaa muuttunut ja nykyään ajattelen, että sprintissä on helppo harjoitella ennakoivaa suunnistusta ja pelkistämistä. Ja sehän onkin ihan jees tämmöselle tässä ja nyt suunnistajalle, jonka primääri kuvanmuodostus on aivan lapsenkengissä. Samasta syystä eksyn aina kätsärissä ja pummaan yleisesti ottaen melko paljon, about 20 sekuntia per kilometri viimeisen kolmen vuoden suunnistuksissa keskimäärin. Allaolevassa kuvassa on pala leirin sprinttiharjoituksesta, rasteilla 6-8 oli hyvää tekemistä ja ennakot kohillaan.


Alikunto ja tärkeimmän suunnistuksen perustaidon vajavaisuus eivät kuitenkaan meikäläistä lannista. Ajatus kehittymisestä motivoi ja silleen on hyvä tilanne että ymmärrän nyt puutteitani edes hieman paremmin kuin aikaisemmin. Mielikuva paremmasta tulee muuttumaan todellisuudeksi jossain vaiheessa. Kuvanmuodostuksen saralla semmosella sadallatuhannella onnistuneella toistolla pääsee alkuun. Taikasanat ovat karttakävely ja käyräkartta. Alikunto on hoidettavissa myös mutta ilman kipua en siitä selviä.

Kauden avauskilpailuni Portugal O meeting WRE keskimatka juostaan vajaan kahden viikon päästä. Alikunnosta en ehdi tässä ajassa päästä eroon mutta mikään ei estä valmistautumasta ensimmäisen starttiini punamustassa suunnistusasussa mahdollisimman hyvin. Avauskilpailu näyttää suunnan koko kaudelle ja meinasin olla hereillä kun viimeinen pitkä piippi päättyy. En ole koskaan käynyt Portugalissa mutta esimerkiksi Espanjassa ja Italiassa olen suunnistanut useammassa paikassa. Kisarata on 7.1 km ja siihen on tungettu jopa 30 rastia. Viiden minuutin kilometrivauhdilla radalla on siis keskimäärin noin 70 sekunnin välejä. Noususumma on maltillinen 165 metriä. Maasto on hiekkapohjaista matalaa männikköä, jossa näkyvyyttä paikka paikkoin heikentävät puuryhmät ja pensaikot. Korkeuserot ovat tosiaan pienet ja pienipiirteisiä muotoja esiintyy. Allaolevassa kuvassa on mallipala kisakartasta ja suunnittelin siihen rataspeksit täyttävän tiukan alkulenkin.


Kuivakuvanmuodostusharjoituksena kumitin epäoleelliset featuret pois ja dadaa käyrämuodothan hyppäävät silmille vihreiden töhryjen seasta paremmin. Muutamalla välillä tukeutuisin yksittäisiin isoihin puihin sillä olettaisin niiden olevan selviä ja mahdollisesti jopa näkyvän kaukaa joko poikkeuksellisen korkeuden tai rungon paksuuden takia. Katkonaisia polkuja saattaa olla hiekkamaastossa vaikea huomata joten ne olisi ehkä voinut poistaa kaikki. Keltaiset ja vihreät otin tylysti pois sillä arvelisin niiden olevan riskialtiita kohteita tehokkaan ja varman suunnistuksen kannalta. Anyway täytyy vielä odottaa model eventin karttakävelyä ja kisapäivän veryttelyä lähtöön niin sitten selviää lisää. Allaolevassa kuvassa on pikapelkistykseni tulos. Käyräsuunnistusta, sanoisin.


Allaoleva valokuva kisamaastosta voisi olla esimerkiksi kolmosrastista hieman lounaaseen ja kuvattu koillisen suuntaan kolmosrastille päin. Ei ihan täsmää mutta on hauska leikitellä ajatuksella tai siis mielikuvalla. Suorituksen hallinta tulee kuitenkin lopulta ratkaisemaan ja lähtölistalla vilisee toinen toistaan kovempia nimiä joista joku taatusti vetää huippujuoksun. Yleisörasti saattaa olla käytössä ja keskimatkan maailmanmestari voi lähteä minuutin perään. Toisaalta ilmoittautuneita näyttäisi olevan niin paljon, että tuskin meikäläinen pääsee edes eliittiin yrittämään. No on sitä ennenkin A-sarjassa juostu.

tiistai 19. tammikuuta 2010

Hyvää shittiä

Vuosikymmenen vaihteen taitteessa leireilin lähes kesäloman veroiset 18 päivää Joensuu-Ylläs sektorilla. Erona kesälomaan oli se, että en juonut kaljaa enkä harrastanut muitakaan kesälomalle tyypillisiä aktiviteetteja. Muutaman kerran sentään yösuunnistin. Ylläolevassa kuvassa on vuosikymmenen ensimmäinen yösuunnistukseni ja se on vielä tälläkin hetkellä se ainoa. Uudet tuulet puhaltavat harjoittelussani ja tulevaisuudessa olisi tarkoitus vähentää lumisessa metsässä rämpimistä niin kivaa kuin se onkin. Pois mukavuusalueelta, miulle hoetaan Itäsuomessa melkein mantran muodossa.


Vanha vuosikymmen päättyi perinteisen Kalevan Rastin uudenvuoden korttelisuunnistuksen merkeissä. Tällä kertaa Äkäslompolossa pidettyyn tapahtumaan oli uskaltautunut parisenkymmentä uskaliasta yösuunnistajaa jopa kuudesta eri seurasta. Ensimmäinen lenkki oli normaalia korttelisuunnistusta ja radan perhoset ovat näytillä ylläolevassa kuvassa. Toinen osio koostui kahdesta sprinttisuunnistuspätkästä, joista löytyy pieni tiiseri allaolevassa kuvassa. Ensimmäinen kisailuni punamustissa päättyi karvaaseen pettymykseen ja suoritukseni kiteytyykin loistavasti valmentajan sanoihin: "hyvä ettet keskeyttänyt". Eipä siinä, tästä on erittäin hyvä yrittää eteenpäin. Palautteluksi syötiin makkaraperunoita muttei sentään grillin edustalla aamuviideltä.


Jatkossa pitää kiirettä. Lentolippuja on varattu ympäri eurooppaa ja kaikenlaista mielenkiintoista liittyen harjootteluun on kertynyt todo-listalle. Ensinnäkin fysiikka sektorilla pitäisi juosta kaksi tonnia alle seitsemän minuutin. Ruoto olisi laitettava kuntoon vilauttamalla alaselkää Åkermanille ja jumppaamalla ahkerasti syviä lihaksia ja keskimmäistä vasenta pakaraa. Palautumispuoleen olisi kiinnitettävä ihan uudenlaista huomiota elämäni ensimmäistä hierontaa ja Herbalifeä hankkimalla. Sen myös opin Joensuun reissullani, että pieni materialismi ei myöskään ole pahitteeksi. Kompressiosukkien, verkkopaitojen ja tuulensuojakalsarien jatkeeksi ostoslistalla on Garmini ja Icebugit. Piikkimatot ja päähierontavispilät vielä kyllä arveluttavat. Mitenköhän tässä edes kerkiää käydä lenkillä.