keskiviikko 21. joulukuuta 2011

The circle is complete

Yösuunnistusvuosi lähenee jälleen loppuaan ja samassa pisteessä ollaan kuin vuosi sitten. Tammikuussa syttyy motivaatio treenata kiltisti läpi talven ja elää kurinalaista urheilijan elämää. Siitä sitten muutaman kevättalven priiman etelän leirin kautta kohti Tiomila leiriä ja itse koitosta. Kakkosjoukkue kutsunee joko murtuneista kyynärpäistä tai tulehtuneista poskionteloista kärsiviä ja pettymykseen käydään muutaman kerran kunnolla viihteellä.

Seitsemän viikkoa tiukkaa treeniä ja sitten on Juko, se on Juko silloin. Se vasta on hienoo. Se on Juko. Kunto on tapissa.

Kesällä sitten käydään terassilla, rastiviikoilla, uimassa, kuntorasteilla, Kaivohuoneella, Kolilla ja Ilosaarirokissa. Ehkä siinä mahtuu joku ulkomaan suunnistusreissu johonkin väliin. Treenataan kuitenkin mutta kunto ei kehity. Elämä on villiä ja tunteet on tapissa.

Homma seestyy kohti SM-kisoja, joihin skarpataan viiden viikon sapluunalla helteiden helpottaessa jatkuvasti. Osa ässämmistä menee hyvin, osa huonommin, yleensä näin käy. Kunto on melkein Jukola klassia kuitenkin.

Lokakuussa ollaan kunnolla kipeenä ja rapakuntoista ei valita Smålessa edes Öppettiin. Business bileitä ja muita riittää kesäromanssien livetessä lapasesta viimeistään tässä vaiheessa. Kunto on rajussa laskussa.

Marraskuu ei motivoi ja joulukuussa on ihan liikaa ns. pikkujouluja. Karttojen sijaan kertyy taksikuitteja. Kolin leirin mäkitreenissä katsotaan totuutta silmiin. Vammoja esiintyy, joskus on nilkka soirossa, joskus akilles kipuilee. Kunto laskee edellisen vuoden lähtötasolle tai sen alle, vähän riippuen vuodesta.

Tässä sitä sitten ollaan, yömiehen ympyrä on jälleen sulkeutunut. Laitan tähän loppuun vielä lisää onnistuneita rastivälejä lokamarrasjoulukuun yötreeneistä, paistaa se ledilamppu joskus risukasaankin vaikka paljon on tullut ryssittyäkin.




tiistai 27. syyskuuta 2011

It's all about.. preparation

Valmistautuminen määrittää suorituksesi, sanotaan. Sitten voisikin ajatella että mitä tarkemmin valmistautuu sen vähemmän jää mahdollisuutta satunnaisille tekijöille vaikuttaa suoritukseesi itse h-hetkellä. Yösuunnistajien h-hetki on taas tämän vuoden osalta aivan käsillä sillä ensi lauantaina mitellään Mouhijärven metsiköissä SM-yön herruudesta. Omalta kohdaltani valmistautuminen ei ole sujunut aivan nappiin muttei mitenkään huonostikkaan, joten onkohan viikonlopulta odotettavissa samanlainen suoritus. Ei aivan nappiin muttei mitenkään huonostikkaan. Aika näyttää.

Suunnitelmana oli aloittaa yötreenit syyskuun ekalla viikolla SM-pitkän jälkeen mutta hyvä plääni vesittyi syysflunssaan, joten lamppu sai pölyttyä Jukolan jäljiltä vielä yhden viikon lisää. Ensimmäiseksi yösuunnistusharjoitukseksi sitten muotoutui Espoorastit Puolarmaarin majalta Friisinkallion maastoon sprinttikartalla ja kartanvaihdolla. Vettä satoi saavista kaataen ja paljas sileä kallio oli todella liukasta. Tuntui, että lamppu näyttää vain pari metriä ja ihan kuin olisi suunnistanut pienessä pimeässä vaatehuoneessa. Päällimmäisenä tästä treenistä jäi mieleen viimeisen rastin vitosen koukku, etsin itse väärinpiirretyllä kartalla pistekumparetta ja notkossahan rasti luurasi ihan kumpareen vieressä. Ei kyllä kelpaa selitykseksi noin isoon virheeseen.

Samalla kun valmistautuu tämän syksyn SM-yöhön voi näppärästi hioa taitojaan myös ensi vuoden Valio Jukolaa silmällä pitäen. Ja onhan Sipoonkorven maastot pikkupeitteisyys huomioiden hieman samanlaista kuin mitä hämeessä Mouhijärvelläkin tulee olemaan. Jukola harjoitusmaasto Landbo osoittautui erittäin vaativaksi ja juuri sopivan hitaaksi yömaastoksi, joten siellä on tullut käytyä jo kahteen otteeseen ennenkuin kaikki rastit löytyivät. Tän syksyn Jukotreenin 7.6 km:llä nostan hattua tunnin alituksesta.

Oivalliseen yövalmistautumiseen kuuluu toki myöskin vähintään yksi yökilpailu. Valitsin muutamasta tarjolla olleesta Uudenmaan AM-yön Hyvinkäällä. Paarijoen maastosta oli pelonsekaiset muistikuvat Kytäjä-Jukolan harjoitusleiriltä, jolloin vettä todella satoi ja kukaan ei todellakaan hymyillyt. AM-yössä sitten olikin tarjolla Paarijoen herkkua kuutisen kilometriä ja siihen perään pari kilsaa polkuluukutusta Sveitsin alueen poluilla. Hyvä setti, kun kisan kestokin venyi lähemmäs tuntikymmentä. Mouhijärven A-finaali 12.0 km kuitenkin ottaneen sen 1.25 ja miksei enemmänkin. Eli reilu vartti pitäisi jaksaa lisää. Ja Paarijoki jos mikä on hämäläistä ja sieltä hitaammasta päästä. Tällä kertaa ratamestari oli armahtanut ja rastiväleillä oli monia mahdollisuuksia kiertää teitä ja polkuja. Onneksi niin sillä pummasin jälleen melkein kaikkia vaikean alueen rasteja.

Toinen Valio Jukolan harjoitusmaasto on vanha tuttu Kuusijärvi. Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana olen sinne eksynyt kerran jos toisenkin. Niin Oravapolulla, joskus taannoin Pihkaniskojen yö-viestissä, parin vuoden takaisessa AM-yössä ja vieläpä ihan tän syksyn Esijukolassakin. Se on jotenkin niin taikametsä ja siellä juoksee polkuakin väärään suuntaan jos sopivasti sattuu. Ja on muuten sattunut. Kaikki on jotenkin niin pyöreetä ja peitteistä ja kartta karkeella yleistävällä isoja muotoja korostavalla pensselillä piirretty. Ei vaan osaa. Kaksikymmentä vuotta koukkimista saa riittää ja tänä syksynä teen sen mikä olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten eli opettelen Kuusijärven ulkoa. Mutta se on SM-yöhön valmistautumisen kannalta epäoleellista, joten jääköön lokakuulle. Kuten arvata saattaa Kuusijärvi antoi eilisiltana vitosen koukun ja jo heti ykköselle.

Oleellisena osana kisamaaston tyyppimaastoa muistuttavien yösuunnistusharjoitusten lisäksi voi tietysti kuivaharjoitella vanhoilla kisamaaston kartoilla suunnittelemalla ratoja ja rastivälejä. Kilpailuohjeista selviää muun muassa matkat lähtöihin, rastienmäärät ja usein myös muuta hyödyllistä kuten tietoa juomapaikoista, kielletyistä taimikoista, esimerkinomainen hajontakaavio, kilpailukeskuskartta ynnä muuta. Näistä tiedoista voi sitten koostaa mielikuvia tulevasta omalla tyylillään ja siitä sitten on ainakin se hyöty että ajattelee valmistuneensa paremmin, joten suorituskin onkin sitten kenties myös parempi. Jos itsellä uhkaa iskeä laiskuus niin onneksi on innokkaita seurakavereita, jotka suoltavat sähköpostiin lukuisia karsinta -ja finaaliratoja. Täytyypä tarkistaa onko noususummatkin laskettu kohilleen.

Viimeisenä voiteluna valmistautumisessa saa tällä kertaa toimia Lahden seudun yökuppi huomenna keskiviikkona. Orimattilan Makasiinikorven maastosta on tehty uusi kartta ja samalla kilpaillaan myös Päijät-Hämeen AM-yö. Tässäpä siis oiva tilaisuus vielä toiseen yökilpailuun ja vieläpä ennalta ainakin meikäläiselle tuntemattomassa maastossa kuten Mouhijärvikin. Reittihärvelistä kaivoin kartan esille ja sehän on melkein kuin Mouhijärvi lookalike. Näillä mennään ja toivoa sopii että ainakin isoimmat valmistautumisen aikana tehdyt pummit jäävät pois itse koitoksessa tulevana viikonloppuna. Jälkeenpäin voi sitten jossitella että olisi pitänyt leireillä Tampereen seudulla jo elokuun puolivälissä.

maanantai 8. elokuuta 2011

Nuiva päivä

Sunnuntai 7.8.2011 kello 8:30. Pieni mutta sitäkin pippurisempi joukko forever Keumiehiä kokoontuu polkupyörineen Kilonpuiston koulun skeittikumpareikon urheilupyhättöön. Tunnelma on odottavan hilpeä vaikka osa haukotteleekin vielä tottumattomuuttaan aikaiseen herätykseen. Käydään läpi joitakin kuulumisia ja kiristetään kengännauhat. Kaikki on valmista ensimmäisen perinteisen Jämä mummopyörätourinkmetsäpuistosuunnistusrallyen ensimmäiseen etappiin.

Kello 8:39:16. Yhteislähdön telineisiin kyyristyvät suunnistajat SS, MH ja MA, tässä salanimikirjaimin esitettynä anonyymiteetin vaalimiseksi. Etappi on mielenkiintoinen sekoitus erilaisia sprinttisuunnistuksen elementtejä niin metsäsprintin kuin katusprintinkin näkökulmasta. Alku mennään suoraviivaisesti metsässä, sitten tarjolla on reitinvalintaa ja talojen kiertämistä ja lopussa vielä muutama metsärasti kesän jäljiltä rehevässä kasvustossa. Heti ensimmäisellä rastilla koetaan suurta draamaa kun MA ei kuule SS:n ja MH:n sportidenttien piippausta ja tuloksena on ajautuminen liikaa vasemmalle. Kärkikaksikko pääsee tässä karkuun ja herrasmies sopimuksen mukaan juostaan vain niin sanottua peekoovauhtia. Nelosrastilta kärjessä samaa matkaa taivaltaneiden SS:n ja MH:n reitit eroavat. SS valitsee vasemman kierron ja MH kotikenttäedun turvin oikean kierron. Niinkuin arvata saattaa oikea on nopeampi ja loppumatka onkin sitten enää pelkkää kosmetiikkaa sillä virheitä ei tule kenellekkään eikä vauhtiakaan saanut missään vaiheessa kiristää. Kilpailujohtaja JM salakirjaimin hykertelee onnistunutta etappia todeten internettiä kännykällään selaillen että keumiehille olisi tolla vauhdilla saattanut tulla jopa kaksi mitalia D16-sarjan AM-sprintistä. Hovivalokuvaaja TK salakirjaimin räpsii kuvia ja manaa harmittavaa kipeää akillestaan. Pistetilanne on siis muotoutunut tilanteeseen MH 10p, SS 9p ja MA 8p. Hengitysten tasaannuttua jämäkolonna kääntää eturenkaansa kohti länttä ja yläketju pikkuhiljaa kiristyen saavutaan Kauniaisiin.

Kello 9:45:16. Kakkosetapilla on jouduttu tinkimään kilpailukeskuksesta maaston ehdoilla. Lähtö ja maali sijaitsevat karusti pururadan mutkassa mutta kallioinen maasto on ehdottomasti pikkukaupungin paras. Kilpailujohtaja JM edelleen salakirjaimin arpoo lähtövälin -ja järjestyksen ja muistuttaa että etapin pisteet muotoutuvat maalintulojärjestyksestä. Onnen merkitystä menestyksessä korostetaan aivan liian harvoin ja pikanttina lisänä tähän paikalle ilmestynyt rastienviejä PJ salakirjaimin toteaa että ykkösrastin vessapaperi saattaa olla väärässä paikassa. Mutta sehän on kaikille sama. Ekana metsään säntää MA ja SS:n ja MH:n jäädessä kaivamaan kahden minuutin välin lähtökuoppiaan. Kaksi minuuttia tuntuu ikuisuudelta ja lopulta SS syöksyy metsään aivan eri reittiä kuin mitä MA hetki sitten. Viimeisenä lähtijänä MH manaa nappulakenkävalintaansa vielä aamukasteen kostuttamilla kallioilla, selitys on aina hyvä olla valmiina jo ennen lähtöä. Kaksi minuuttia kuluu ja lähtölava on tyhjä. Etapin ratkaisu kulminoituu osaltaan ykkösrastille, jossa SS:llä ja MH:lla käy säkä ja väärässä paikassa luurannut vessapaperi osuu silmiin ennen oikeaa pistettä. MA on ainoa joka suunnistaa huolellisesti oikeaan pisteeseen mutta eihän se rasti sieltä löydy. Kakkosrastin kivipaadelta radiomies JM salakirjaimin raportoi kärjessä kulkevan SS:n johtavan MH:ta minuutilla ja MA:n yhä etsivän ykkösen vessapaperia oikeasta paikasta. Lopulta nelosrastilla SS rysäyttää vauhdilla vasemmalta ohi ja pitkäksi tarjoten MH:lle paikan kuitata täydet kymmenen pistettä. MH edelleen salakirjaimin ei takapihafiiliksellään erehdy vaan naulaa nelosen niinkuin olisi ennenkin tossa rinteen osassa tuosta suunnasta käynyt. Ykkösrastiprotestien jälkeen pistetilanne on seuraava, MH 20p, SS 18p ja MA 16p. Palautusjuominkien jälkeen peloton pyöräjoukko nytkähtää jälleen liikkeelle suuntanaan lounas ja horisontissa siintävä Latokasken TV-masto.

Kello 10:55:06. Harmaakallion kolmosetappi tulisi olemaan yksi päivän ratkaisupätkistä sillä ratamestari JM myöskin salakirjaimin oli virittänyt tähän laakeiden avokallioiden areenalle jopa 2.6 km pitkän radan ja etapilta jaettaisiin tuplapisteet maalitulojärjestyksessä. MA pelaa kovin panoksin tai ainakin hyvällä kädellä sillä sankari päättää jättää etapin väliin ja keskittyä videokuvaukseen viereiseltä TV-mastolta eetteriin työntyvää livelähetystä varten. Taktiikka on kohtuullinen sillä kokonaispisteisiin lasketaan vain kuuden parhaan etapin pisteet ennen viimeistä kahdeksatta etappia. Tällä kertaa lähtöjärjestys määräytyi kunnon perusteella, heikkokuntoisin ensin ja lähtöväli yksi minuutti. Pitkällisen puimisen jälkeen eri kuntotekijöitä ja näkökulmia esittäen tullaan siihen tulokseen että SS starttaa ensimmäisenä ja MH toisena. Alkumatkalla videokuvausrastille neljä ei tapahdu mitään muuta mielenkiintoista kuin että SS leipoo hieman kakkosta ja MH kolmosta. Miesten välinen ero nelosella on yhä minuutin luokkaa. Loppumatkalla MH saavuttaa kärjessä viilettävää SS:ää hieman kutoselle kiertävällä reitinvalinnalla mutta näköyhteyttä ei ole. Viimeinen rasti on tulinen tiheikkökivi ja tuplapisteiden kiilto silmissä sitä ei voinut kumpikaan olla pummaamatta. Rasti löytyy lopulta yhteistuumin ja ratkaisu jää loppukiriin. SS korjaa potin ja MH:n on tyydyttyvä jäännöspisteisiin. Sen verranhan tässä jäi spekuloitavaa että kumman sitä olisikaan pitänyt lähteä ensin. Tuplapistekuittausten jälkeen tilanne kärjessä tasoittuu, MH ja SS 38p, MA 16p. Ei ole kuitenkaan aikaa jäädä tuleen makaamaan vaan matka jatkuu kohti itään ja Olaria.

Kello 11:55:14. Neljännen etapin areena on idyllinen Puolarmaarin amfiteatteri ja suunnistajien haasteena sprinttisekoitus puisto-metsä-puisto. Kovassa vauhdissa on syytä olla tarkkana ja pitää nopeasti mukautua uuden maastotyypin haasteisiin. Merkittävää etapissa oli se että salakirjain yhdistelmä PJ saapui paikalle ja aloitti tourinsa. Tällä kertaa oli käytössä reilu peli ja henkilökohtainen aika ratkaisi pisteet. Lähtöjärjestys muotoutui pistejärjestyksessä puolen minuutin välein. Tasatilanteessa ensimmäisenä radalle laitettiin kahden etappivoiton MH, SS:n yhtä voittoa vastaan. Puistosprinttiä vierastava MH pummaili kärjessä ja SS saavutti vääjäämättömästi. Jo vitosella SS leimasi ensin ja MH heti perässä. Loppuradalla MH yritti vielä pelastaa mitä pelastettavissa oli mutta se ei riittänyt SS:n kuitatessa kärkipisteet. Sprinttitaituri PJ ilmoittautui mukaan taistoon kokonaiskilpailun voitosta nappaamalla kolmossijan, edellisen etapin passannut MA jätettiin tylysti neljänneksi. Pistetilanteessa SS siirtyi kärkeen ennen Olarin huoltotaukoa, SS 48p, MH 47p, MA 23p ja PJ 8p.

Kello 13:23:56. Tankkauksen ja pyörän kumien pumppauksen jälkeen vuorossa oli viides etappi viihtyisästä Friisinkallion luonnonhelmaan viritetystä olohuoneesta, jonka sohvat näyttivät todella käytössä kuluneilta. Ennen etappia kalliolle kiivettäessä SS uhoi vielä viimeisiä lounasnuudeleiden jämiä nieleskellessään että tää ei tunnu missään. Reidet ovat kevyemmät kuin koskaan ja happi kulkee. Oli miten oli mutta edessä oli kuntosuunnistus omaan tahtiin. MA oli häipynyt takavasemmalle kiintöistökauppoihin, periaatteenaan mielummin miljoonabisnes kuin jämä tour voitto mutta kolme urhoollista oli yhä mukana. Normaaleista kuntorasteista poiketen metsässä oli suunnistajien otteita viimeisellä rinteellä tarkoin tallentava kakkosvideokuvaaja JM, joten siinä sitä oli painetta kerrakseen löytää rastit suoraan kameran surratessa ympärillä. Pisteet jaettaisiin jälleen suoraan aikojen perusteella ilman mitään sen suurempaa kikkailua. Kuntoomikingi MH oli etappilla omimmalla alueellaan eikä lopun virheet vieneet mieheltä kymmentä pistettä. Yhtä takuuvarmasti SS naputti toiseksi ja PJ nappasi jälleen kolmossijan lähestyen vääjäämättä MA:ta kokonaispisteissä. Tilanne tässä vaiheessa näytti siis tältä, SS ja MH 57p, MA 23p ja PJ 16p. Eipä sitten muuta kuin huolletut pyörät alle ja kohti etelässä avautuvaa merenrantaa. Btw, SS unohti kompassinsa nelosetapin amfiteatterille ja haettiin se tässä vaiheessa.

Kello 14:36:28. Haukilahden vesitornin mäki oli seuraava Jämätourin tiukkaakin tiukemmat laatuvaatimuskriteerit läpäisevä maastokaistale ja oivallinen paikka juuri kuudennelle etapille. Jo ennen etappia SS ja JM etsivät sisäistä evanssiaan tornin ylämäessä, JM näytti SS:lle miten mäki polkaistaan ylös satulassa istuen eikä putkelta ajaen. PJ ja MH tyytyivät peesailemaan, toisen kärsiessä vaihtajaviasta ja toisen tyhjenevästä takakumista. Itse etappi oli avokalliosprinttiä kymmenen sekunnin lähtövälillä pistetilanteessa viimeisenä ollut ensin, etapin pisteet määräytyvät maalitulojärjestyksestä. Jotta todelliset voimasuhteet saataisiin selville, maalileimauksessa piti vetää kymmenen leukaa kilpailupaikalle järjestetyllä rekkitangolla. PJ säntäsi siis ekana matkaan ja SS sekä MH kymmenen sekuntia perään. Rastit luurasivat pienissä pisteissä ja piilossa, joten porukka kasaantui kenen milloinkin heiluttaessa tahtipuikkoa ohikiitävän hetken. Lisäjännitystä ja kinkkisyyttä toi se että keskusrasti oli väärässä paikassa. Tää oli taas niitä etappeja missä olisi pitänyt vaan pelata seiftiä ja passailla pelkästään leuanvetoon. Ja siihen ratkaisu sitten jäikin. SS näytti nuorta voimaa, MH kitkutteli kakkoseksi ja PJ:lle jäi tällä kertaa voimailussa takatolpalle. PJ:n ansioksi laskettakoon ettei matalalla ollut tanko suosinut pitkää miestä. Pistetilanteessa SS siirtyi uudestaan johtoon, SS 67p, MH 66p, PJ 24p ja MA 23p. Proteeiinijuomat huiviin ja sitten merenrantaa länteen seuraillen kohti seuraavaa etappia suolaista ilmaa hengittäen. Ei tarvitsisi tässä edes todeta että SS mainitsi jälleen jo tutuksi tulleen fraasinsa, "ei tunnu missään".

Kello 15:24:42. Seitsemäs etappi, Matinlahti Jämäkukkula. Selvä peli, yhteislähtö ja aika ratkaisee pisteet. PJ taktikoi jättämällä etapin väliin ja säästää voimia finaaliin. Kärkikaksikko SS ja MH päättävät taistella viimeisistä pisteistä ennen finaalia. Etappi ratkeaa ykkösvälin reitinvalintaan, suoraan polkeva MH saa edun vasemmalta polkukierron tekevään SS:ään ja karkaa vääjäämättömään voittoon eteläosan heinikkoisuudellaan puhuttaneella etappilla. Jostain syystä noinkin pieni mäki tuntui kumman raskaalta noin monta kertaa kiivetä tässä vaiheessa tätä päivää. Kummallista. Pistetilanteeseen lasketaan ennen finaalia kuudet parhaat pisteet ja PJ:n ilmoitettua tuuranneensa MA:ta tilanne on seuraava, SS ja MH 67p, PJ/MA 48p. Tunnelma ennen finaalia tiivistyy, Siwan kautta lauttasatamaan ja laivaa odottamaan.

Kello 17:10:18. Grande final, Iso Vasikkasaari Espoo Finland. Onkohan Vasikkasaaren näkötornilla ennen nähty tämän tason suunnistussettiä kuin mitä nyt oli tarjolla. Järjestelytoimikunnan johtaja JM salakirjaimin julkaisi lähtöluettelon, SS ja MH starttaisivat yhtä aikaa ensimmäisinä ja MA:ta tuuraava PJ sitten 19 sekuntia perään. Pisteen arvo oli siis huomattava yksi sekunti. Koko päivä oli pyöräilty ja suunnistettu ja kaikki oli vielä auki, aivan auki. Ensimmäinen maalissa tornin juurella tulisi olemaan voittaja. Lähtölaukaus kajahti ja SS sekä MH löivät kaiken peliin. PJ oli karistettava heti alkumatkasta, jotta hommasta tulisi kahden kauppa. SS ja MH onnistuivat yhteistyöllä karistamaan PJ:n ja perhosille saavuttiin sulassa sovussa. Ehkä ensimmäistä kertaa päivän aikana herrasmiessopimus peekoovauhdista petti ja perhoset juostiin tosissaan. Viidelletoista lähtiessä MH oli onnistunut samaan noin 15 sekunnin johdon SS:ään. Ero kasvoi kohti näkötornia mutta kaventui toiseksi viimeisellä huomattavasti MH:n pummatessa viimeisessä rinteessä. Lopulliseksi MH:n kohtaloksi koitui viimeisen rastin hyvinkin laakea notko, jonka SS poimi kylmän viileästi jättäen MH:n pyörimään tasanteelle. Rasti oli siellä missä se oli, se on aina kaikille sama, sanotaan. Ja kartta on apuväline, ei korkein totuus. Anyway, SS tuli, näki ja voiton merkiksi nosti kätensä pystyyn tornin juurella karjahtaen. MH:n kohtaloksi jäi karvas kakkostila. PJ tuurasi MA:ta loppuun asti ja varmisti pronssin kaksikolle. Mutta vain voittaja muistetaan.

Kello 18->. Uimaan vitosrastilta ja rillaamaan nelosrastille. Ja saa naattia ja makkaraa. Voittaja SS:n kommentti päivästä, kiva päivä mutta ei tunnu missään.

Kello 20:00. Viimeinen laiva takaisin mantereelle. Voittaja haastatteli hävinnyttä ja järjestelykoneistoa.

Kello 21:30. Janoinen Kameli Olari. Terassi. SS:llä ei vieläkään tunnu missään.

Kello 22:30. Pyörällä kotiin. Jossain vaiheessa alkoi satamaan mutta mitä mie kattelin niin taisi olla juuri silloin kun kurvasin kotipihaan. Vaikka olisikin satanut jo matkalla niin SS:llä ei olisi tuntunut missään.

Kello 23:30. Päivä pulkassa. Harmi kun ei oikein kerinny tehdä mitään muuta tänään.

tiistai 26. heinäkuuta 2011

Aina nälkä

Mul on aina nälkä

Mul on koko ajan jano

Mul on aina nälkä ja koko ajan jano


Aina kiire, aikaa on vähän

Mentävä taas vaikka just äsken tulin tähän

Mul on aina nälkä ja koko ajan jano

Aina nälkä ja koko ajan jano

Mun on koettava kaikki

Ja vielä enemmän

Mun on saatava sut
Sun on saatava mut

Aina nälkä ja koko ajan jano

tiistai 17. toukokuuta 2011

Takapihalla

Monesti sanotaan että suunnistaessa olisi hyvä saada sellainen fiilis kun juoksisi omalla takapihallaan. Näkökentän takaa esiin tulevat kohteet olisivat jo ennestään tuttuja ja koko ajan tietäisi tarkasti mihin suuntaan pitää edetä saapuakseen haluttuun paikkaan. Tällainen fiilis on helpompi saavuttaa kun on harjoitellut paljon vastaavassa maastotyypissä ja samantyylisillä kartoilla. Kypäräkameralla voi nauhoittaa menemistään ja jälkeenpäin katsoa mitä tuli tehtyä oikein ja mitä väärin. Köyhän ja laiskan miehen tapa on juosta sama rata toisen tai jopa useamman kerran, jolloin osa on jo luonnostaan tuttua, kuten takapihallakin. Ikuinen dilemma onkin saada sama takapiha fiilis sitten itse päätavoitteen "once in the lifetime" starttiin.

Kauniaisten Kasavuorta voi ajatella kerrostalossa asuvan kilolaisen takapihaksi, joten mikä muu paikka sopisikaan paremmin hiomaan tätä fiilistä. Ideana oli siis kiertää ylläoleva rata kahdesti ja toisella kerralla oikoa mutkia ja suunnistaa muutenkin tehokkaammin. Tarkastelen seuraavassa väli kerrallaan gps-reittien ja väliaikojen valossa mistä kohdista löytyi sekunteja hiottavaksi pois loppuajasta. Kypäräkameraan ei budjetti ole valitettavasti vielä riittänyt. Itse asiassa etukäteen suunnitelmana oli kiertää rata kolmesti mutta kahden rundin jälkeen iski laiskuus.

Ykkösvälillä nykäistiin pyöreähkön mäen huipun yli takarinteeseen. Ekalla kerralla tuli riplattua enemmän oikealla kunnes kurvasin vasemmalle rastille johdattelevaan isoon notkoon. Toisella kierroksella suuntasin aikaisemmin päällystän kautta vasemmalle ja iso notko näkyikin täältä aikaisemmin, joten toteutus oli jouhevampaa. Kello näytti kymmenen sekunnin ajansäästöä.

Kakkoselle juoksin kahdesti lähes samoja jälkiä. Ensin loivasti ylös kohti päällystää, sitten oikealta tulevan nenäkkeen reunaa polun yli ja poikittaisen notkon (fiilistelin pikkukiven notkon pohjukasta) läpi kohti uutta avokalliopöytää. Avokalliota suunnalla ensimmäiseen jyrkänne notkoon ja siitä eteenpäin oikealta kukkulaa peilaten rastille. Kakkosjuoksulla huomasin rastin oikealla puolella olevan kukkulan jo ennen ensimmäistä jyrkännenotkoa, joten rastin sijainti oli selvillä aikaisemmin. Eiku Emit tanaan ja kuittaamaan seitsemän sekuntia nopeampi väliaika.

Kolmosvälin alku puskettiin ison suon läpi, josta toisella kerralla löysin paremman uran enemmän vasemmalta. Suon takaisilta kukkuloilta alamäkeen lähdettäessä ensimmäisellä kerralla odotuksissa oli ensin poikittainen oikealta tuleva nenä ja vasta sen jälkeen rastiympyrän rajalla olevan kahden käyrän kukkula ja rastille johtava jyrkänne. Toisella kerralla keskityin kukkulaan ja jyrkänteeseen, jotka näkyivät siitä mistä nenäkin. Lisäksi ajansäästöä tuli rastinotossa suoremmalla linjalla. Toinen kerta siis kahdeksan sekuntia ensimmäistä nopeampi.

Neloselle suunnistin ensimmäisellä kerralla enemmän vasemmalla rinteessä poikittaisten jyrkänteiden ja nenien kautta. Rastinotossa tuli pieni kaarros oikealta kun rastikivi luurasi tiheässä kuusikossa. Toisella kerralla otin välin selkeämmin oikealta läheltä mäen huippua ja jälkimmäisen jyrkänteen oikealta puolelta. Lopun kuusikossa epävarmuus oli myöskin tiessään ja pyyhälsin suoraan pukille. Garmini kertoi karua kieltään jopa kahdenkymmenen sekunnin parannuksesta.

Vitosvälin kuljin kahdesti lähes identtisesti. Ensin ylös nenäkkeelle, jota seuraillen suon läpi kalliopäällyställe, josta suunnalla nenää alas kohti kukkulaa ja rinteen kulmassa olevaa rastikumparetta. Väli sujui hyvin varmasti sen takia että alkumatka on osaltaan tuttua klassiselta mäkivetoreitiltä, joten ainakin tässä kohtaa oli hyvinkin takapiha fiilistä. Toisella kertaa puristin jostain kaksi sekuntia kovemman välkkärin vaikka eka kertakin oli rastiottoa myöten hyvinkin sujuva.

Kutosvälillä ajauduin ensimmäisellä kerralla liian ylös hakiessani hyvää juoksualustaa mutta lopussa olin tarkasti kiinni pitkulan notkon pohjukassa ja siitä kukkulan kupeesta alas apukäyränenää ja isoon rastisolaan. Toisella kertaa oijoin mutkaa ja tulin välin suorempaan. Ajansäästöä tuli vain viisi sekuntia eli kolmannella kerralla olisi voinut yrittää vaikka kokonaan vasemmalta.

Seiskalle mentiin molemmilla kerroilla samoin. Loivasti ylös ja kukkuloita pitkin ison suon laidassa kohti mäen huippua josta alamäkeen nenäkkeitä myöten suot lukien rastille. Heti ekalla kerralla oli kuvanmuodostus tutulla mäen huipun tienoolla kunnossa ja toisella kerralla jolkotin ihan Weckmanina tyystin lukematta karttaa. Nähtävästi ei oikein kule sillä aika parani vain kaksi sekuntia. Alhaalla vasemmalla olisi houkuttelevan näköinen johdatteleva notkomuoto mutta jätin sen tällä kertaa käyttämättä.

Illan viimeinen väli. Ekalla kerralla katson että rinnettä pitkin ja törmään rumasti pitkään jyrkänteeseen ja siitä sitten rynkytän toisen jyrkänteen kautta kuusikon läpi viimeiselle avokallionenälle, josta tarkasti alamäkeen kuusikkoon isolle rastikivelle oikealta rinnettä zoomaillen. Toisella kertaa vältin jyrkänteet alempaa ja lopussa kurvasin samalle reitille. Kolmentoista sekunnin ajansäästö on tosiasia.

Parilla kilsalla kertyi siis ajansäästöä reilu minuutti tommosessa perusbasic maastossa, joka on jo ennestään tuttu ja maastotyyppi sellainen missä olen suunnistanut jo vuodesta 1984 asti niin paljon kuin vaan ikinä olen kerinnyt. Mitä tämä sitten tarkoittaa esimerkiksi elokuun MM-kisoissa ranskanmaalla missä maastotyyppi Lö Bangen laitamilla on lähes käsittämättömän vaikea ja monelle myöskin hyvinkin uusi tuttavuus. Jos siellä sattuu nasahtamaan takapihafiilis päällensä niin eiköhän ajansäästöä kerry esimerkiksi norttonkilla joku kymmenen minuuttia.

perjantai 22. huhtikuuta 2011

Heinosdebyytti


Tässäpä vielä Yokupin heinosdebyytin kartat. Pientä virhettä kertyi niin seiskalla, ysillä, yhdellätoista, kahdeksallatoista ja kakskolmosella, yhteensä minsan koukut. Penttisen Topin kanssa laputettiin muilta karkuun ja naulattiin liput lähes vuorotahtiin. Viimeisen rastin kuopan tuntumassa oli metsä täynnä hämäysheijastimia ja tällä kertaa meikäläisen silmiin osui oikea vilkahdus ratkaisevat kuusi sekuntia ennen Penttistä. Maaliin saatettiin rynniä hieman korttelivihreää viistäen marjapensaiden halki, joten hylsyhän siitä olisi sietänyt tulla.

Tulokset


torstai 21. huhtikuuta 2011

Yokuppi on uusi Firmaliiga

Helsingin Suunnistajien maineikas Firmaliiga on pyörinyt jo iät ja ajat. Nettisivulta löytyy tuloksia aina vuodesta 1984 alkaen, sama vuosi muuten jolloin Isäukko roudasi mut ja rakkaan siskoni Markan Keravan Urheilijoiden pitkän perinteen Oravapolkukouluun. Siitä se sitten lähti ja Firmaliigassa starttasin ensimmäistä kertaa kymmenen vuotta sitten Harjamäen Petrin innoittama silloisen Nokia Networksin paidassa.

Aluksi vedettiin B-lohkossa mutta pian nousimme A-lohkoon ja voittokulku jatkui. Tänä keväänä Suomen Ympäristökeskus nousee kovaa kevätkuntoa uhkuvan Antti Parjanteen johdolla A-lohkoon ja tämä vaikeuttaa huomattavasti mahdollisuutta pitkäaikaiseen haaveeseeni the Grand Slamiin eli kuuteen voittoon kalenterivuodessa. A. Parjanteen lisäksi haastajia riittää. Alkukevään tulosten perusteella Tuomas Dinski Mattila on taas siinä kunnossa missä ennenkin ellei jopa hieman kovemmassa. Arkkiviholliseni Aleksi Leskinen pysyy taatusti viivalla mutta täytyy toivoa ettei ole kerinnyt käydä lenkillä lastenhoito kiireiltään :) Kalevan Rastin nuori ja nousukuntoinen Timo Mähönen on jo moneen otteeseen uhonnut nylkevänsä meikäläisen uudestaan Firmaliigassa. Saa nähä miten tikki Timppis onnistuu tavoitteessaan.

Tässä vaiheessa on nostettava esille myös hieman vanhemman bisneskaartin yllätyksellinen Totte Packalen. Totte on ollut useana keväänä hyvässä kunnossa mutta kärkisijat ovat kariutuneet harmillisiin virheisiin. Järjestävän seuran juniori Einari Heinarolle en muistaakseni ole vielä hävinnyt mutta eiköhän sekin aika tässä tule kun nuorukaisen käyrä osoittaa ylöspäin ja meikäläisen jo loivasti ainakin pidemmällä tähtäimellä alaspäin. Aina on syytä olla varuillaan vierailevien tähtien varalta, viime kaudella tuli muun muassa rumasti käkättimeen sprinttimaajoukkuemies Tuomas Tervolta vaikkei mikään sprinttimaasto Kattilassa ollutkaan. Kantona kaskessa voi olla myös aikanaan Suomen nuorin maajoukkuesuunnistaja Matti Karvonen, joka saadessaan vammat kuriin saattaa hyvinkin kammotella kärkipaikkoja armottoman harjoittelunsa siivittämänä. Ei siis tule olemaan helppoa mutta anyway tänä vuonna Grand Slamin jahtaaminen alkaa tiistaina 10.5. Salmissa.

Varasuunnitelmana Grand Slamin lähes varmaan kariutumiseen päätin vihdoinkin osallistua laadukkaaseen Lahden Alueen Yökuppiin josta olin tähän asti kuullut vain huhuja. Vaativat radat, hyvät järjestelyt, kunnon spekulaatiot. Viime yönä suunnistettiin Yökuppi kauden avaus Mäntsälän Rajakalliolla ja täytyy myöntää että huhut pitävät paikkansa. Tarjolla oli tiukkaa yösuunnistusta yhteislähdöllä mielenkiintoisilla hajonnoilla eli juuri sopivaa viestitreeniä Tiomilan yötä varten. Yökupin debyyttikaudellani voi olla turha haaveilla kokonaiskilpailun voitosta mutta jos Kuppia seuraavat kymmenen vuotta kiertää niin eiköhän siinä kerkiä tavoitteetkin koventua. Syksyn suppaosakilpailut tulevat varmasti olemaan avokalliomiehelle kinkkisiä ja täytyy yrittää selvitä Sairakkalan supikoista kotiin pahemmin eksymättä.

tiistai 22. maaliskuuta 2011

Kovempi keikka

Ei olisi ukko Portugaliin Kalevan Rastin huippu -ja edustusryhmän leirille lähdettäessä uskonut että kuinka ketarat suorana ja häntä syvällä koipien välissä sieltä laahustetaan takaisin kotisuomeen. Ohjelmassa oli kymmenen päivää suunnistusurheilua ja jo jossain puolivälin paikkeilla aloin laskemaan päiviä ja odottamaan kotiinpääsyä. Meikäläisen osalta heikko juoksuharjoittelutausta ennen leiriä ajatti koivet jumiin alta aikayksikön eikä siitä sitten enää toivuttu missään vaiheessa. Myönnettäköön, että suunnistushimot veivät miestä ja jonkusen yökorridoorin tai kivipaasiyörastioton olisi voinut hyvinkin jättää väliin ja tehdä vaikkapa oikeesti huoltavan lantionavailulenkkijumpan. Hei haloo, eihän se vaan ole mahollista.

Treenipäivän sapluuna oli simppeli. Aamulla juostiin lyhyt aamulenkki ennen aamupalaa ja sitten suunnistettiin aamupäivällä kerran ja sitten uudestaan iltapäivällä ja/tai yöllä. Sen verran oli sentään järkeä päässä etten kolmen suunnistustreenin letkoihin lähtenyt vaan tyydyin kahteen treeniin. Hyvä puoli tässä systeemissä on se, että yösilmää tulee hiottua melkein joka ilta. Ensimmäiset viisi päivää vietimme Evoran seudulla ja loppuleirin Portalegressä, jossa myös suunnistettiin Portugal O meeting kisat. Kisoissa punamustat tekivät laajalla rintamalla kovia pomminvarmoja suorituksia, joten näyttää siltä, että talven harjoittelu on hyvällä tiellä. Omalla kohdallani on syytä hieman pysähtyä miettimään missä mennään sillä tuloskunto ei ollut terävimmillään. Ei siinä, tuli ainakin treenattua ja kyllä se aina näkyy jossain vaiheessa johonkin suuntaan. En ole vielä huolissani sillä Firmaliiga maastoissa on yhä melkoisesti lunta.

Usein aamupäivän treeni oli joku terävämpi ja illalla sitten tehtiin esimerkiksi kevyttä yösuunnistusta. Ylläolevassa kartassa on näytillä viimeinen veto kolmen päiväsuunnistusvedon treenistä, joka juostiin ihan alkuleiristä vielä tuorein jaloin ja hauskaa oli laputtaa Bardeiraksen laidunmaastossa lähes neljän minuutin kilometrivauhtia. Radoissa oli hieman muutakin hajontaa kuin pelkkää fyysistä. Kaksi ensimmäistä vetoa juostiin yhteislähdöllä ja viimeisen vetoon lähdettiin siten, että ensin matkaan säntäsi maitojuna, Heinonen, Metsälä, Nurmonen. 20 sekuntia perään starttasi Economy class Fincke, Pajunen, Airila ja 20 sekuntia heidän peräänsä kiihdytti isojen pyssyjen Business luokka Prochazka, Adamski, Gueorgiou. Maitojuna häröili hieman kakkosta ja Economy pyyhälsi kantaan. Business luokan Gueorgioun perässä roikuin kolmoselta melkein vitoselle. Economy Pajusella tuntui virtaa riittävän paremmin veturin vauhtiin. Maaliin kaikki kurvasivat minuutin sisään veikkaisin, ainakaan ketään ei tarvinnut odotella. Kolmen vedon yhteismatka oli 7.0 km ja kello näytti ajakseni 29.43. Niinkuin usein ennenkin se oli porukan hitaammasta päästä ja takkiin tuli nopeimmille vaivaiset kolmisen minuuttia.


Yomiehen näkövinkkelistä leirin pääharjoitus oli tulinen yömasstartti Sao Bartolomeu do Outeirossa. Treenin valmistauduttiin iltapäivällä viimeisen päälle kakkosen päikkäreillä, Mc Donalds kahvitteluilla ja pakaraosaston uima-allasjumpalla. Aurinko laski kovaa vauhtia alkuverkassa ja kivipaasien varjot peittivät piikkipuskat vähitellen synkkään syleilyynsä. Taivas oli täysin kirkas ja tähdet tulisivat tuikkimaan tänä yönä. Kymmenisen ukkoa kyyristyi lähtötelineisiin mutta yllätys yllätys kahdelle urhealle annettiin minuutti etumatkaa. Eipä siinä, kompassi tanaan ja pelko prsiissä kohti ykköstä Adamskin loikottaessa oikealla laidalla. Aattelin, että täytyy pysyä viivalla ettei tuntuma kärkeen karkaa kun susilauma saavuttaa. Sisäkurvin turvin sinnittelin välillä Adamskin peesissä ja vasta ysirastilla näin ensimmäisen havainnon takaa-ajajista. Kytäjä-Jukola pitkän yön toiseksi nopein Airilahan se siellä porskutti ihan rapsakkaa kyytiä. Kiire tuli peesiin kun oli sen verran energistä nuoren miehen meno. Loppuratakin meni kuin elokuvissa ja maaliin kurvasin Hannun kintereillä hieman paossa muiden susien ahnailta katseilta. Once again, tähdet olivat kohillaan ja linnunrata loisti taivaalla.

Tuikitärkeän perussuunnistustreenin lisäksi leirillä oli myös virkistävää vaihtelua esimerkiksi käyräkartta -ja väyläsuunnistuksen sekä kaupunkisprinttailun merkeissä. Leirikisapäivä muotoutui Evoran vanhaan kaupunkiin viritetyn aamupäivän sprintin ja iltapäivän Mouhinzan puska-rinne-basic metsäkeskaritakaa-ajon ympärille. Kisaan osallistui KR:n poppoon lisäksi Suomen maajoukkue sekä Tampereen AV-ryhmä. Taso oli siis laaja ja kova. Tasa-arvon nimissä naisilla ja miehillä oli täsmälleen sama rata. Pajunen oli paras suomalainen ja oikeessa paikassa väläytti sillä nyt nimi jäi varmasti mieleen liiton valmennuskaksikolle. Meikäläisen on leirikisan osalta tosiaan syytä keskittyä muiden hehkuttamiseen sillä taas löytyi oma tuttu paikka punamustalta takatolpalta.

Tähän väliin on hyvä mehustella lisää leirin yötreenejä. Pienipiirteiset ja tarkat kartat mahdollistavat vaativan suunnistuksen hitaassakin vauhdissa. Mikäs sen parempi iltalenkki kuin yösuunnistaa hissutellen hyväpohjaisessa maastossa kivipaasien katveessa, idealogisesti ajatellen jalat palautuvat ja taito kehittyy. Oman pikantin säväyksensä yöharjoituksiin toivat maastossa lymyilevät eläimet, Bardeiraksen liepeillä vilisti kiilusilmäisiä pikkupupuja ja lehmiä oli tietysti joka puolella. Tän jutun alussa näytillä olleen yökorridoorin väylältä poikkeamiset selittyvät osaltaan paikallisten lehmien väistelyyn. Sen verran isoja utareineen olivat ettei niiden jyräämäksi olisi halunnut joutua. Oottakaas vaan, kun lumet sulavat niin alan tekemään huoltavaa suunnistuslenkkiä lähikartallani Kasavuorella.

Portalegreen muutettuamme sama ralli jatkui aamulenkkien, yöhuoltoajojen ja aamupäivän kovien kisastarttien merkeissä. Pommissa oli yhteensä neljä päiväkilpailua ja yksi katuyösprintti. Päiväkisoista kaksi oli norttonkia ja kaksi keskaria. Supereliitin ovet eivät tänä vuonna allekirjoittaneelle auenneet, joten eliittimiehiä oltiin. On sitä ennenkin A-sarjassa juostu, prkl. Eliitin radat erosivat superin radoista mutta jotenkin jäi semmone maku että käki lauloi ja kovaa. No, en nyt tämän enempää lähe masistelemaan, olinhan kuitenkin eliitin loppupisteissä viides. Simo-Pekka Fincke vastasi KR:n porukan kovimmasta eliittisarjan juoksusta voittamalla kolmannen päivän WRE-kisan ihan vanhaan malliin. SP:n selkä vaikuttaisi olevan nyt sillä mallilla että ennustaisin miehen juoksevan MM-katsastuksissa sinne minne ennenkin eli sijoille neljä viiva kahdeksan. Ennen WRE-kisaa leukailin tavoitteekseni olla ennen supereliitiin Thierryä (lähti 11 min perään) maalissa ja pintakaasulla puolivaloilla ajelevan Pipon voittamisen. Niinkuin arvata saattaa, toisin kävi. Pipolle hävisin ja Thierry tuuppasi ohi loppuviitoituksella. Kilttinä miehenä jätin toki sisäkurvin auki maestrolle.