Kolmastoista kerta toden sanoo

Meikämannen yösuunnistusura on nyt tullut siihen pisteeseen että tulevana viikonloppuna edessä on viimeinen H21-sarjan otatus yösuunnistuksen Suomen mestaruudesta ennen siirtymistä ns. koukkupolviin, lerppoihin tai virallisemmin ikämiehiin ellei jopa veteraanisarjaan. Toki karua kohtaloa piilottelemaan ja ikuiseen nuorekkuuteen viitaten voisi sitä vielä muutaman vuoden sitkistellä niin sanotussa yleisessä sarjassa.

Synkkää SM-yö uraani puin pari vuotta sitten blogijutussa:

http://yomies.blogspot.fi/2010/10/historian-lehtien-havinaa.html

Eikä epäonnistumisten sarjan jatko ole ollut yhtään mairittelevampi, kun vuonna 2010 pummasin noin viisi minuuttia heti alkumatkasta ja peesasin sitten armoitettua yökettua Janne Heikkaa viimeiset about 8 kilometriä. Mun rooli loppumatkalla oli lähinnä näyttää valoa Jannelle ja yhdelle tiheikkörastille pitää tarkkaa suuntaa levykompassillani. Palkinnoksi napsahti plaketti yhdeksännestä sijasta mutta jotenkin valju maku jäi kisasta kuitenkin.

Viime vuonna sitten jaksoin suunnistaa hyvin ehkä pidemmälle kuin koskaan ennen SM-yössä, jopa about 35 minuuttia. Seuraavan puolen tunnin aikana pummasin ainaisilla kompastuskivilläni perhosilla kymmenisen minuuttia. Monsteri alkoi täydellä teholla pätkiä ja hipsin sitten loppumatkan kolmosteholla melkein viimeisenä maaliintulijana tyhjästä metsästä sijalle 29. Tässä vaiheessa voi todeta, että edellisen yön karsintavoiton jälkeen puhelimeeni napsahti tekstari Jokikylästä suunnistusmaailman Dalai Lamalta tyyliin: "Hyvä juoksu tänään. Huomenna Mikolla on sitten yksinäinen kisa". Kyllä Guru sen kuitenkin tiesi jo etukäteen.

Tänä vuonna Kuusankoskella on siis kolmastoista H21-sarjan SM-yöni, vain kerran vuonna 2001 on tämä yösuunnistusjuhla jäänyt meikäläiseltä väliin sairastumisen takia. Valmistautumissapluuna
on ollut tänä syksynä edellisvuosien kaltainen sisältäen muutaman yötreenin sekä yökilpailun. Yö-Länsirastit Kellonummella, Yö-Espoorastit Serenassa ja Mikkelässä, Uudenmaan AM-yö Hyvinkäällä Astrakanin maastossa, Yö-kansalliset Inkeroisissa Kaakonkulmalla sekä tämän viikon viimeinen voitelu Lahden seudun Yökupissa Sammalistossa muodostavat kokonaisuuden, jonka pohjalta Kuusankosken yöhön ponnistan.

Uskoisin, että edellisessä kappaleessa mainituista yöseteistä löytyy samoja elementtejä kuin mitä Pilkanmaalla perjantain karsinnassa ja Pöngölänmaalla lauantain finaalissa on Kouvolan seudulla tarjota. Kellonummella oli pitkä väli moninaisine polkureitinvalintoineen. Serenassa peitteistä mäkeä ja hieman oudolta tuntuva kartta, Mikkelässä uudestaan polkuja sekä kaatopaikka-alue kuten karsinnassakin tulee olemaan :) Hyvinkäällä mentiin suunnalla suhteellisen tasaisessa paikkoin raskaskulkuisessa maastossa ja loppu oli vauhdikkaampaa kangasta. Inkeroisten kisa kaikenkaikkiaan osunee hyvin SM-yön tyyppiin ja viimeinen treeni Sammalistossa oli fiilistelyä ja taidon kartuttamista tuleville vuosille. Toki Sammalistossa oli perhoslenkit eli nyt on niitäkin tiukkoine suunnanmuutoksineen treenattu A-finaalin hajonta osuutta silmällä pitäen.

Valmistautuminen on ollut tarkkoin harkittu, ei yhtään treeniä liikaa eikä yhtään liian vähän. Yhteensä kuusi kertaa sitä tuli rymyttyä tänä syksynä lamppu päässä mikä tarkoittaa sitä että SM-yön karsinta on syksyn seitsemäs yösuunnistus ja mahdollinen finaali lauantaina sitten onnennumeroni velvoittamana tarkalleen kahdeksas. Ja jos kalenteria katsoo niin lauantai on juurikin sopivasti Mikon nimipäivä 29.9. eli nyt jos koskaan tähdet lienevät kohdillaan. Niihin kirjoitettu kohtalo sen kuitenkin viime kädessä päättää mitä tuleman pitää :)

Odotuksissa on rankka ja raakaa fysikkaa vaativa lauantain finaali sisältäen kohtuullisesti polkujuoksua höystettynä tiukoilla rinnerasteilla peitteisilläkin alueilla sekä vaihtelevia maastotyyppejä. Kohtaloa uhmaamaan meinasin varata trikoiden perstaskuun muutaman Minna Kaupin SM-keskimatkalla mulle auliisti lahjoittaman pian pilalle menevän energiageelin, jotta pikkuyökisojen miehen polvenostojuoksu kulkisi loppuun asti myös isommissa kinkereissä. Maailmanmestarin geeleillä, jos millä, pitäisi tulla.

Firmaliiga Heinonen

Helsingin Suunnistajien ansiokkaasti ja pitkin perintein järjestämää Firmaliigaa on ennenkin hehkutettu yomies blogissa vaikkei touhussa olekkaan kyse yösuunnistuksesta.

http://helsinginsuunnistajat.fi/firmaliiga/

Oma Firmaliiga taipaleeni alkoi 15.5.2001 Luukista, jolloin lohkesi heti ensiyrittämällä B-lohkon ykköstila. Rata oli vaativa, maasto hienoa ja kilpailu kovaa. Jäin kerrasta koukkuun vaikkei maalissa olisikaan tarjoiltu mehua. Samat sanat sopivat erittäin hyvin kaikkiin reilun vuosikymmenen aikana suunnistamiini Firmaliiga tapahtumiin, niin myös viime tiistain tuliseen otatukseen jo tutuksi tulleessa Luukin liigapyhätössä. Ja edelleen maalissa naukkailtiin mehua.

Vuosien saatossa tavoitteeksi muodostui leikkisästi keksitty Grand Slam mikä viittaa esimerkiksi ammattilaistenniksen tai golfin kaikkien arvoturnausten voittamiseen saman vuoden aikana. Perinteisesti Firmaliigassa on ollut kolme kisaa keväällä ja kolme syksyllä. The Grand Slamiin vaadittaisiin siis yhteensä kuusi voittoa ja juurikin A-lohkossa. Firmaliiga piireissä jotkut pitävät tätä lähes mahdottomana tavoitteena mutta olen sitä kuitenkin ainakin viimeiset kolme kautta sitkeästi yrittänyt. Ennen tätä vuotta lähimpänä olen ollut vuonna 2009, jolloin ryssin neljännen kisan Velskolassa viimeisellä rastilla ja hävisin Firmiksen arkkiviholliselleni Aleksi Aksu Leskiselle harmittavat 24 sekuntia. Muut vuoden 2009 kisat onnistuin hoitamaan kotiin.

Tänä vuonna himoittu Grand Slam on lähempänä kuin koskaan ennen sillä olen kulkenut voittojen tiellä kauden kisoissa tähän asti ja jäljellä on enää yksi kilpailu ensi tiistaina Kivikossa. Kilpailu on ollut ehkä kovempaa kuin koskaan ennen sillä viime tiistaina Luukissa Aksu kellotti lukemat 46:19 ja meikäläinen sekunnilleen saman ajan. En tiedä onko tätä tapahtunut ennen liigahistorissa mutta hämmästyttävää se silti oli juuri tällä kertaa. Firmaliiga vuosi on ollut muutenkin poikkeuksellinen sillä tänä vuonna syksyllä järjestetään yhteensä neljä kisaa kauden neljännen startin valitettavien tulospalvelu polemiikkien takia.

Ensi tiistaina Kivikossa on siis 'once in lifetime' tilaisuuteni sinetöidä seitsemän voiton Super Grand Slam mikä olisi huomattavan vaikeaa toistaa tulevaisuudessa. Kaikki tulee olemaan pelissä ja ammennan koko vuodesta 1984 kertyneestä suunnistuskokemuksestani ja aika näyttää millaiseen suoritukseen se riittää. Vaikkei voittoa tulisikaan niin olen ainakin yrittänyt ja onhan tässä jo tienattu niin sanottu Tiger Slam eli yhden kuluneen vuoden aikana kaikki major voitot kuten muistaakseni Tiger Woods teki aikanaan golf-areenoilla. Tilastojen valossa reilun vuosikymmenen Firmaliiga urastukseeni mahtuu tähän mennessä yhteensä 54 starttia ja voittoja on kertynyt 29. Sadan startin maaginen raja lähestyy vääjäämättä polvien samaan aikaan koukkuuntuessa.

Tervetuloa blogini lukijat ja muut haastamaan Firmaliiga Heinonen Kivikkoon ensi tiistaina 4.9. Helsingin Kivikon Ylläshallille. Rata tulee olemaan hieman lyhyempi kuin about 40 minuutin Firmis standardi mutta luultavasti vaativa rastinottopläjäys kinkkisessä juoksuhautojen ja polkujen rikkomassa nopeassa avokalliomaastossa. Firmaliigan kuntosarjassa voi juosta kuka vaan, onneksi kuitenkin samaan aikaan Göteborgissa kisaillaan Nortilla eikä ainakaan potentiaalisesti pahimmat haastajat pääse mukaan kuin helikopterikyydillä. Anyway, muun muassa Leskisten veljesten ja Pardaalin kukistamisessa on jo haastetta riittämiin, Pajunen ei taida uskaltaa mukaan mutta vaikkapa Suna tai nuori Heinaro olisivat kovia kantoja kaskessa. Lupaan tölkin halpaa talousolutta kaikille, jotka meikäläisen päänahan Kivikossa skalpeeraavat. Sen verran on luottoa omiin kykyihin että siksteriä enempää en ota mukaan. Saa nähdä joudunko itse tyytymään mehuun.

Loppuun vielä valmistautumisen tueksi linkki viime kevään Kivikon Firmaliiga kisaan mikä ainakin meitsillä meni melko nausteriin (A-rata, 6,3km 34:44).

http://www.ykkosrasti.net/harveli/HS_Firmaliiga/reitti.cgi?act=map&id=34&kieli=

Kiitos menneiden vuosien Firmaliiga haasteista HS!

KR 2 Tiomilassa

Kalevan Rastin kakkosjoukkue kevään Tiomilaan on valittu. Valmennusmogulin, päällikön ja suurvisiirin sanoin joukkueessa suunnistaa kymmenen kuikanohutta luukuttajaa. Siistin oman tontin hoitamisen kautta lähdetään haastamaan muiden seurojen ykkösjoukkueita. Kymmenikkö ei juurikaan esittelyjä kaipaa mutta hehkutetaan nyt edes vähän tuommoista tähtisikermää.

1. osuus 14 km yö Miika Hernelahti

Jukolavoittaja, kaksinkertainen Tiomilavoittaja ja ties kuinka moninkertainen SM-yön kultamitalisti Hernelahti sopii avausosuudelle kuin nakutettu. Miika on jopa turhan kova ukko heittää tuleen heti avaukseen mutta riskien minimointi on aina hyvä taktiikka pitkissä yöviesteissä. Hernis pysyy hiipivällä matalan taloudellisella askeleellaan taatusti letkoissa eikä päätä todellakaan huimaa poimia omia hajontojaan kylmänviileästi lääkärin tarkkuudella.

2. osuus 8 km yö Kalle Rantala

Tuore maajoukkueen sprinttivalmentaja Rantala on aina osannut suunnistaa lamppu päässä. Jämsän Retkiveikkojen kasvatti on sprinttisuunnistajan voima -ja nopeusharjoitteluun tarkemmin paneuduttuaan saanut myös omaan askeleeseensa aivan uutta pontta. Kallen korostaman filosofian mukaan hektisistä sprinteistä on erityisesti hyötyä metsäsuunnistuksessa, jolloin aikaa ratkaisuiden tekemiseen on enemmän. Euroopan vanhojen kaupunkien kapeilta kujilta ammennettujen oppien myötä Kalu tulee olemaan kova Tiomilan yössä ja tulosta syntyy.

3. osuus 14 km yö Mikko Heinonen

Wannabe Joumies ja ehkä suunnistusmaailman nuivinta blogia pitävä ikuinen luonnonlapsi aloitti suunnistuksen kuusivuotiaana ja osasi lukea karttaa ennen Aku Ankan sarjakuvia. Pitkä tie on yösuunnistajan elämässä kuljettu about vuoden 1990 piirimestaruusyön taskulamppuseikkailusta lähes kokoympyrätiekiertoineen tämän kevään Tiomilaan. Matkalle mahtuu monenmoista karkeloa lamppu päässä, karvaita pettymyksiä, kaluston pettämistä, eksymistä, vesisadetta, lumessakahlaamista, murtuneita luita ja mieliä. Toisaalta muistin syövereihin on tallentunut voittoja, viestimenestystä, sm-mitali, plaketteja, heijastimien vilkahduksia ja kärjessä vaihtoon rullausta. Matka jatkuu, seuraava seisakki on Kvarnin kylässä vajaan viikon päästä.

4. osuus 17.5 km yö Juuso Metsälä

Långa Nattenin kunniallista tonttia hoitamaan on valittu Juuso Metsälä. Moni luulee että Metsälän 8:50:n korvilla oleva kolmosen ennätys ja Pirkkolan sohjokelin 12 km:n 40 minuutin alitus olisivat syitä miksi mies laitetaan putkiosuudelle. Mutta ehei, KR:n paidan puettuaan Juuso on väläytellyt suunnistusosaamistaan yhä useammin, viime syksynä Tiomilaharjoitusleirin yövetotreenissä Lynxin kasvatti näytti koko muulle punamustalle kaartille ja oli yhteisajoissa nopein. Tämän kevään Ankkurirasteilla tuli viimeistään selväksi että Juusto on jälleen kehittynyt ja kovassa kisakunnossa. Joten älkää ihmetelkö långalla, jos se on vanhempi Metsälä joka vetää. Aika näyttää millaisen piilevän potentiaalin kihara mustatukkapehko alleen kätkee.

5. osuus 10 km yö Akseli Ahtiainen

Pitkän yön jälkeiseen pudotusleikkiin lähtee kokenut kehäkettu Akseli Ahtiainen. Aksu on ehkäpä paremmin tunnettu salibandykentän laidalta, josta hankittu rautainen joukkuedynamiikan tuntemus sparraa koko tiimin parhaimpaansa eikä periksi anneta missään vaiheessa. Huhut ovat kiirineet Sveitsin maalta miehen osallistuneen suunnistusleirille Juravuoristoon, joten taitopuoli lienee timangissa kunnossa. Siinä vaiheessa kun muilta joukkueilta ote kirpoaa niin Aksu upottaa pallon varmasti alanurkkaan.

6. osuus 10 km sarastus Veli-Matti Lonka

Kutososuuden tykki on suoraan huipulta, Kalevan Rastin puheenjohtaja Lonka pyyhkii kabinettien pölyt puvun takin harteiltaan ja vaihtaa suunnistusasuun. Viime vuoden Tiomilassa Vellun selässä roikkui järjestäjien GPS-lähetin ja suosittelen lämpimästi katsomaan millaista jälkeä maestro teki juurikin samaisella kutososuudella muiden koukkiessa hajontarasteja. Vellun rullausta vaihtoon aamun sarastaessa sijalla 16 on katsottu videolta yhä uudestaan ja uudestaan. Videon pätkästä on tullut huvia, jonka pariin aina leireillä palataan. Harvoin näkee vastaavanlaista venymistä ja suoriutumista niin lähellä omaa maksimaalista tasoaan.

7. osuus 7 km sarastus Santeri Silvennoinen

Tiomilaviestin ensikertalainen ja kovaa vauhtia miesten saappaisiin kasvava Santeri Jussin poika on kehittynyt huimasti. Viime vuonna nuorukainen rohmusi H16 sarjassa useamman SM-kullan lisäksi myös muuta metallia eikä talven aikana saavutettu 12 sekunnin ennätyksen parannus tuhannella metrillä enteile yhtään tahdin laantumista. Leirien yöotatuksissa Santeri on pysynyt hyvin miesten kyydissä ja muiden pummatessa poiminut itseluottamuksella omat rastinsa. Helppo on ennustaa että tästä kaverista kuullaan vielä. Laittakaa nimi mieleen, Santeri Silvennoinen.

8. osuus 13 km päivä Timo Mähönen

Aamun tullen vauhti kiihtyy ja letkoja harventamaan on palkattu yhä isompia pyssyjä. Tikki Timppis on täsmävalinta tälle pätkälle sillä mies on armoton roikkuja mistä osoituksena viime vuoden Tiomilassa samalla osuudella tuloksena oli montaa maajoukkuemiestä vain muutamia minuutteja hitaampi osuusaika. Ja toissavuonna Smoolannissa Timppis hoiti väliosuuden tyylillä ja KR:n kakkonen sijoittui silloin kolmanneksi parhaaksi suomalaisjoukkueeksi edellään vain KR:n ykkönen ja Ikaalinen. Ei siis kannata yrittää pudottaa tätä miestä, ei nimittäin putoa.

9. osuus 9 km päivä Ari-Pekka Kaivosaari

Lyhyellä toiseksi viimeisellä osuudella juoksuvoiman merkitys kasvaa entisestään. Monella managerilla on viuhka siinä asennossa että nyt on merkki päällä, niin on muuten meilläkin. Kaivosaari Ari-Pekka on nimittäin talven aikana käynyt lenkillä. Sadan kilsan viikko on ollut arkea ja kevättalvesta asti mukana lenkeillä on ollut vaunut ja tyttövauva. Nuori isä onnensa kukkuloilla tulee naulaamaan ehkä kovempaa kuin koskaan ennen. Aapeen rennon letkeä olemus saa aikaan sen ettei muutkaan turhaan jännitä.

10. osuus 18 km päivä Simo Martomaa

Suunnistajan nimi puhuu jo puolestaan, on vain yksi Simo Martomaa, suunnistusikoni. Ei oikeastaan tarvitsisi kirjoittaa tähän enää mitään mutta yritetään kuitenkin. Martomaa tunnetaan armottomana taistelijana ja älykkönä, joka todella ymmärtää mistä tässä lajissa on kyse. Simo oli yksi niistä, jotka jahtasivat ensimmäistä Jukola voittoaan pitkään ja niin monesti käytti niin lähellä. Hiisi-Jukolan viimeisen rastin kumpareen kulmasta on kuultu juttua eikä kenellekkään voinut jäädä epäselväksi kuka oli eniten hapoilla Asikkala-Jukolan legendaarisessa loppukiritaistelussa. Jämi-Jukolassa sitten Matte meinasi jättää Simon mutta eipä jättänyt, huonovointiselta Sakke tosin näytti teeveekuvissa vaihtopuomille tummuttuaan. Tänä keväänä Martomaa ei ehkä ole ihan kevään 2000 kunnossa, jolloin Simo-poika karkasi Isotonicin nortongin ekalla kahdella kilsalla kaksi minuuttia. Tai niin ainakin tarina kertoo. Kannattaa siis miettiä kuka on vastassa jos metsässä Martomaan kohtaa.

Kotiin jäävät varamiehet Adam Chromy, Aaro Asikainen, Samuli Launiainen ja Matti Karvonen eivät tällä kertaa vammoineen ja ym. syineen valitettavasti joukkueisiin mahtuneet.

Why just run, night orienteering or skiing is more fun

Helsingin seudun treenikelit ovat vaihdelleet laidasta laitaan tämän vuoden tammikuussa. Välillä on satanut vettä, välillä lunta, osaltaan on kahlattu loskassa ja osaltaan juostu pitävää pakkaskelin tiestöä. Väistämättä välillä on niin liukasta ettei pelkkä teillä juokseminen oikein huvita. Onneksi Oittaan laduilla on jo päässyt suksimaan ja tällä hetkellä lunta näyttää kertyvän siihen malliin että pian myös klassikkojen klassikko eli Lepuskin musta latu on hiihtokunnossa.

Alituista suunnistushimoa tyydyttämään on tietysti myös suunnistettu. Alla olevasta kartasta löytyy teaseri Lintuvaaran metsien oivallisesta yösuuntaharjoituksesta, jonka kipaisin sinä torstai-iltana, kun satoi vettä, tiet olivat peilikirkkaan jään peitossa ja märkää lunta oli metsässä puoleen sääreen. Veikkaanpa kuitenkin, että vain Barona-areenalla tai Myllyssä oli tuona iltana parempi juosta kuin noissa metsissä. Kiitokset vaan Savion suunnalle hyvästä treenistä!

Yksi talvinen suunnistusmuoto on tietenkin vanha tuttu korttelisuunnistus. Esimerkiksi Pihkaniskojen korttelisuunnistukset ovat pyörineet iät ja ajat sunnuntaisin. Ketolainen ja Tinski käyvät siellä juoksemassa 12 km tunnin korville, jos vanhat merkit pitävät kutinsa myös tänä talvena. Kortteleissa on se hyvä puoli, että niihin on helppo liittää muutama metsärasti rikkomaan tiejuoksurytmiä, eikä muutaman minuutin lumessa kahlaaminen vielä sotke herkkääkin herkempää suunnistajan askelta. Ties vaikka olisi enemmänkin hyötyä kuin haittaa tommoisesta. Kokeilin viime viikon lauantaina tämän tyylistä korttelisuunnistusta Kauniaisissa vanhalla ratamestari-manageri Mikko Määtän aikanaan speksaamalla radalla. Kirpeässä pakkassäässä ja auringon pilkistellessä oli kiva kiskoa menemään kun ei satanut lunta eikä vettä. Täytyy kyllä myöntää, että eniten tykkäsin alla olevan kartan metsäpätkästä vaikka siellä lumessa joutuikin kahlaamaan.

Toki normaalia yösuunnistusta on tullut myös harrastettua mutta vähenevässä määrin. Pikku yöradan voi helposti yhdistää vaikkapa lamppulenkin osaksi. Espoon metsissä kulkee ristiin rastiin pikkupolkuja, jotka ovat ihmisten käytössä myös talvisin. Niitä pitkin kelpaa laputella lamppu päässä ja kujuilla lumisia metsämaisemia ledilampun valossa. Eikä haittaa vaikka lenkkiä maustaa johonkin väliin lyhyellä kahlaamisella metsän puolella. Esimerkiksi Lippajärven suunnalta pääsee hyvin pikkupolkuja Oittaan metsään suunnistamaan.

Tässä yhteydessä ei voi olla mainitsematta lamppuhiihtoa. Talven ensimmäinen lamppuhiihtolenkki tuli heitettyä tämän viikon tiistaina ja priimaa oli. Latu Oittaalta Pirttimäkeen oli hieman nuljuva mutta oli siinä muutkin hiihtäneet. Lamppuhiihdossa on oma fiiliksensä suihkia pimeässä lumisessa metsässä varsinkin jos lunta tuiskuttaa päin pläsiä jatkuvasti ja alamäissä ei nää juuri mitään eikä ainakaan sitä minne latu seuraavaksi kurvaa. Tiistai-iltana oli juuri tällainen sää. Sisänsä hauskaa, että Oittaan 1.3 km:n latu oli turvoksissa porukkaa mutta Pirttimäen pimeässä metsässä ei hiihtänyt ketään muita. Kiitokset Virpille hyvästä hiihtovinkistä!

Kikkailun ohella virallisemman harjoittelun linjasta on turha tinkiä. Kalevan Rastin Helsingin osasto kokoontui eilen yökortteliharjoitukseen Tapiolan ja Otaniemen maisemiin. Rata oli linnuntietä noin 14 kilometriä ja about tunti ja vartti siihen taisi tuhrautua. Silleen oli mukava treeni että vauhdit osuivat hyvin yksiin ja viimeistään perhoslenkeillä jokainen sai suunnistaa yksin. Pajunen oli liikkeellä peekookakkonen mentaliteetilla ja veikkaan että muilla kone kiersi sitten jo enemmän. Pikkupakkasessa lumipöpperöiset tiet olivat kyllä liukkaita mutta kukaan ei onneksi jäänyt bussin tai auton alle vaikka torvea joku autokuski taisikin soittaa tiukassa korttelisuunnistuskeskittyneisyyden tiimellyksessä.

Sprinttikartan kielletyt symbolit puhuttivat jälleen ja hylsysarakkeisiin kertyi merkintöjä. Meikäläinen taisi kuitata ainakin viisi hylsyä ja epäselväksi jäi saiko kukaan tulosta. Yllättävän hankalaa sprinttiradan hyväksytty suorittaminen vaan tuntuu olevan nykykartoilla, olisikohan laajalti sallittuun metsään tottuneen vaikea omaksua muutaman millien kokoisten kiellettyjen alueiden havaitseminen kartalta kovassa juoksuvauhdissa. Vanhan tyylisessä korttelisuunnistuksessa esimerkiksi 1:10000 kartalla tonttialueiden oliivinvihreä taisi olla ainoa kielletty symboli mutta tarinat kertovat takavuosien kevään kortteliviesteistä mitä värikkäämpiä tarinoita lankkuaitojen ylittämisistä ja maagisen kovista osuusajoista :-) Eikö villien metsämiesten moraali vaan riitä pihasuunnistukseen.

Kotileiri 2

Veettiin Mähösen (Timo) kanssa niin sanottu kotileiri tossa marraskuussa yhtenä viikonloppuna. Majoitus oli siis ihan kotioloissa ja treenit siihen sitten lähiympäristössä. Ruuat oli tarkoitus tehdä itse, jotta saisimme terveellistä ravintoa palautuaksemme tehokkaasti. Lauantai-illan suunnitelmaksi oli mietitty hyväksi havaittu yö-treeni ja -kerho yhdistelmä (väliviivojen käyttö hakusessa?, toim. huom.). Toisin kuitenkin kävi. Kaupat suljettiin aikaisin pyhäpäivistä johtuen ja ei auttanut muu kuin tankata roskaruokaloissa sapluunalla Kotipizza et Mäkkäri. Yömiestä korpesi erityisesti suljettu Flamingon yökerho, joten sekin osa hyvästä pläänistä vesittyi. Mähönen yritti lohduttaa aamulla ettei nyt sentään ole rapula. Treenit olivatkin sitten ainoat mitkä tuli tehtyä suunnitelman mukaan, lauantain yötreeni Landbossa ja pitkä maastolenkki sunnuntaina Raatojuoksu radalla.

Kotileiri ykkösestä suivaantuneina päätimme yrittää uudelleen, josko nyt homma toimisi paremmin. Loppiaisen pelossa jääkaappi oli ostettu täyteen ruokaa jo hyvissä ajoin ettei vaan taas jäisi nuo tuikitärkeät sallaatit syömättä. Leiriä pidennettiin kahden päivän setistä kolmeen päivään ja kahden treenin sijasta nyt tahkottaisiin viisi treeniä. Yökerho jätettiin optioksi, jos vaan suinkin jaksetaan. Leiri polkaistiin käytiin Loppiaisperjantaiaamuna maastolenkillä Luukissa. Vieraileva tähtenä Mähöstä ja meikäläistä kirittämään oli palkattu yksi kolmesta laatublogi Nuivan Meiningin kuivakkaasta toimittajasta, joka kertoi ettei enää oikein jaksa kirjoittaa mutta treenejä kyllä meinaa jatkossakin tehdä. Rapsakkaassa lumihangessa könyämistä kertyi 1h 45 min ja aukkarit siihen päälle ulkoilukartanon takapihan loivaan alamäkeen. Turha oikeastaan oli sätkiä, jumiin tässä mennään kuitenkin.

Siitä sitten kämpille ja lounaaksi tietysti niin sanottu beisikki eli jauheliha-sipuli-tomaatti-juusto ketsuppipasta. Pastan lisäksi viidestä muusta ainesosasta voi halutessaan jättää minkä tahansa pois tai vaikka vielä useamman. Ihan maun mukaan. Lisukkeena oli ihan salaattijuustosalaatti, joten kyllä kelpasi. Iltapäivän aikataulu meni vähän tiukaksi eikä pitkään keritty roikkua netissä vaan sählykenttä kutsui. Tunnin säbä oli siis leirin toinen harjoitus. Tässä ideana oli vähän rikkoa rytmiä tai whatever, pitää hauskaa. Sählyhallilla myytiin palautusjuomina myös keskioluita ja kokeilimme varovasti miten yhden pullon juominen auttaisi palautumisprosessia. Päivälliseksi söimme täysjyväriisiä pippurikermakanakastikkeella ja tietysti myös salaattia. Saunan jälkeen katsoimme jonkun vanhan leffan ja sitten nukkumaan.

Lauantaiaamu valkeni pienen yöllisen lumisateen jälkeen ja ohjelmassa oli jugurttimysliaamupalan jälkeen mäkivedot yhdistettynä lyhyeen suunnistusvetoon Kauniaisten Kasavuorella. Mäkivetoreittinä toimi vanha tuttu jyrkkä metsäpolku Ikean puolen niityn puupenkiltä suoraan pikkupolkua ylös. Oheiseen karttaan on merkitty juoksureitti vihreällä ja yksi suunnistusvedoista. Yllättävän vähän oli lunta näissä maisemissa verrattuna Luukkiin ja mukava oli lasottaa menemään varsinkin suunnistusosuudella. Mäkivetoja teimme 4 kpl (about 60m nousua per veto) ja suunnistusvetoja oli kolme. Palautuksena hölkättiin alas ja sieltä sitten takaisin ylös. Tämä kolmas treeni kesti tunnin ja vartin mistä vajaa puoli tuntia kiskottiin kovaa.
Treenin päälle hurautimme nopeasti autolla kämpille ja klassikkolounas syntyi käden käänteessä sekoittamalla seuraavat ainekset: pasta, oliiviöljy, tonnikala, tuorejuusto, tuoreet tomaatit, ketsuppi ja hifistelyksi oreganoa sekä juustosuikaleita. Mössöä sitten syötiin niin että meinasi osa tulla korvista ulos ja tyhjät kolot mahalaukussa tilkittiin eilisestä yksinkertaisempaan suuntaan muuttuneella salaatilla. Kankeahkon Tour de Skiin nettiliveseurannan ilman maksullisia tv-kanavia jälkeen silmät painuivat kiinni ja sorruimme päiväuniin. Herätyskello jäi asettamatta, joten tässä vähän ryssittiin. Onneksi kuitenkin Mähönen havahtui kaksi puoli tuntia myöhemmin ja herätti myös meikäläisen. Kokemuksesta on opittu ettei paljoa yli kahden tunnin päikkäreitä kannata nukkua ja neljän tunnin ovat jo vähän liian pitkät.

Päiväunien myötä ilta olikin jo sopivasti hämärtynyt ja virkistävien pikakahvien jälkeen suuntasimme Kuusijärvelle yötreeniin. Matkalla ostimme saunakaljat valmiiksi, ettei vaan kaupat ehtisi mennä kiinni, jos metsässä kuluisikin odotettua enemmän aikaa. Rata oli about seitsemän kilometriä linnuntietä sisältäen kunnon veryttelyt alkuun ja loppuun. Lunta oli paikka paikkoin vielä enemmän kuin Luukissa ja ihan helposti sykkeet nousivat kehittävän alueen puolelle. Tällä kertaa ei ollut varaa koukkia sillä kaljat odottivat autossa ja haaveissa kuulsi myös mahdollisuus päästä tällä leirillä yökerhoon. Virkein jaloin työnsimme menemään ja suunnistusosuus kesti vähän yli tunnin ja verkat siihen parisenkymmentä minuuttia päälle. Vaatteiden vaihto sujui muuten ripeästi Kuusijärven parkkiksen valoissa mutta kengännauhoihin oli jäätynyt tyylikkäät suovedenruskeat jääköntit, jotka eivät ihan heti auenneet.

Nissanin lämppäri täysille ja nupit kaakkoon mankasta, hyvä fiilis kun kerran tuli lähdettyä yömetsään. Tsih! Mähönen korkkasi tölkin mutta meikäläisen piti vielä tovi kärvistellä auton ratissa. Terveysruokasektorilla katkesi kamelin selkä tähän paikkaan ja illalliseksi viritimme ison käden makkara-sipuli-ranskalaiset uunissa, ihan kahden pellillisen taktiikalla ajeltiin. Salaatin jämät toki rouskutettiin pois. Isoksi yllätykseksi saunakaljat ja syömingit raukaisivat sen verran ettei meistä ollutkaan baariin lähtijöiksi. Täytyy ensi kerralla vielä hioa kotileirin ohjelmaa sen verran että tuokin sektori tulisi katettua.

Sunnuntaiaamu koitti auringonpaisteisena kirpeässä pakkassäässä. Tähän aamupäivään ei ollut muuta suunnitelmaa kuin tylsä tiestö 25 kilomeetriä mäkisellä reitillä. Erityisesti Kauniaisista löytyy oivallisia nousuja huipentamaan lenkin viimeisen kolmanneksen kärsimykset. Mistään kulusta ei voida puhua enemminkin kulkumattomuudesta voisi mainita todella kivuliaan jalkalihasosaston. Näin äkkiseltään ei näköjään kannata rueta treenaamaan mutta lenkki tuli kuitenkin juostua. Omatoimisessa kokkailussa oli myös tultu tien päähän ja lounasravintola Golden Rax buffet lähikauppakeskus Sellossa kutsui. Sanottava on, että muistaakseni joskus armeija-aikoina jaksoin syödä enemmän slaisseja kuin nykyään mutta aikahan tuppaa kultaamaan muistot.

HC sää ja latu

Aijai, tänä vuonna yösuunnistuskausi pyörähti käytiin vasta tammikuun neljäntenä päivänä. Niin sitä ukko iän myötä löystyy eikä vaan enää huvita lähteä tuonne vaakasuoraan vesisateeseen ja puoleen sääreen asti ulottuvaan hyiseen loskaan rämpimään. No käytiin sitten tämän kerran kuitenkin ja keskiviikkoillan baanana toimi kuntorastirata viime kesältä Gumbostrandissa.

Tuolta ei ole kuin kivenheitto Valio Jukola maastoon, joten ei mikään iso yllätys että Vehkalahden mainioita veikkoja ilmestyi harjoittelemaan yösuunnistusta. Siinä sitä vaihdettiin yöässäily vermeet Hedåsenin tanssilavan parkkiksella, loskaa oli vain nilkkaan asti. VeVen B-kaaderia oli paikalla, starat loistivat poissaolollaan. Ne on varmaan kaikki jossain Portugalissa juoksemassa ja Muukkonen tietysti Saviolla. Btw, mitenköhän Petteri kerkiää harjoitella riittävästi uuteen blogiinsa kirjoittelun ohessa.

Metsä oli peitteistä, märkää ja pimeää. Tuntui, että taidot ovat taas hukkuneet jonnekkin eikä hommasta oikein meinannut tulla mitään. Alku vielä sujui melko hyvin mutta seiskarastilla usko loppui aivan kalkkiviivoilla ja kasirastille neiteilin ojan ylityksessä. Lopulta jouduin kahlaamaan polveen asti vedessä etten vaan ajautuisi liikaa sivuun. Siitä sitten kangistunein jaloin väärän mäen kautta oikeaan ja siellä vielä kunnon pummi. Loppulenkillä rastiotoissa oli vaikeuksia eikä KU-rastien vanhat pukit osuneet väsyneisiin silmiin. Harvoin on kuusi kilometriä tuntunut näin pitkältä, huoh. Pitkä on tie että jaksaa kaksi kertaa pidemmän kesäkuussa. Sen verran tiukille jouduin että ei jaksanut edes Kannun häppärille saati Amarilloon. Autossa odotti siksteri eikä kukaan korkannut. Niin ne äijät muuttuu.